• Yhdysvaltojen sade-ennusteet heiluttavat viljamarkkinoita – Mustanmeren vientisopimus voi jäädä heinäkuussa uusimatta

    Venäjän juhannuksen sekasorto ei lopulta vaikuttanut juurikaan vilja- tai energiamarkkinoihin.
    Tilaajalle
    Kotimaassa viljasadon arvioidaan kuivuuden takia jäävän määrältään välttäväksi.
    Kotimaassa viljasadon arvioidaan kuivuuden takia jäävän määrältään välttäväksi. Kuva: Fanny Niittymaa
    Maatalous|Maatalous
    2.7.202304:00
    Tuure Kiviranta

    Viljojen pörssihinnat sahasivat kuluneella viikolla. Eniten hintoja heiluttaa se, sataako Yhdysvalloissa riittävästi vai ei ja kuinka tiukaksi tai runsaaksi viljan saatavuus siten lopulta muodostuu.

    Hintojen kesäkuinen nousu on myös saanut sijoittajia kotiuttamaan voittojaan, mikä on välillä hieman laskenut pörssihintoja.

    Venäjän juhannuksen sekasorto ei lopulta vaikuttanut juurikaan vilja- tai energiamarkkinoihin.

    Mustanmeren viljasopimus on voimassa 18. heinäkuuta saakka. Brittiläisen Ahdb:n mukaan alkaa näyttää todennäköisemmältä, että sopimusta ei silloin uusita.

    Perjantai-iltapäivästä Euronext-viljapörssissä syyskuun vehnänoteeraus oli noin 235 euroa tonnilta. Joulukuulle futuuri oli 242 euroa. Hinnat olivat matalampia kuin viikko aiemmin.

    Rapsin elokuun noteeraus oli perjantai-iltapäivästä noin 446 euroa ja marraskuun 451 euroa tonnilta.

    Lisää aiheesta
    • Kuivuus vaivaa kasvustoja kotimaassa ja monilla alueilla maailmalla.

      Maatalous | Viljapörssit nousussa, vakaat satoennusteet eivät täysin vakuuta markkinoita

      Tilaajalle
    • Kuivuudesta kärsivää perunapeltoa kasteltiin viime viikolla Pohjois-Saksassa Schirnaussa lähellä Tanskan rajaa.

      Maatalous | Kuivuus usealla mantereella nostaa viljan hintaa maailmalla

      Tilaajalle
    • Kevään kylvöjä tehdään hyvin epävarmassa markkinatilanteessa.

      Maatalous | Mustanmeren viljasopimus jälleen katkolla, markkinaa heiluttaa lisäksi säätilanne suurissa viljamaissa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    viljamarkkinat
    sade-ennusteet
    Mustanmeren vientisopimus
    vehnän hinta
    rapsin noteeraus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen