
Sianlihan hinta on Euroopassa nousussa.
Saksassa tuottajahinta on kuukaudessa kohonnut 10 prosenttia. EU-maiden keskihinta e-luokan lihalle on noussut yhtäjaksoisesti helmikuusta alkaen.
Suomessa hinta on pysynyt vakaampana, kuukaudessa nousua on tullut noin prosentti. Lähtötaso oli helmikuussa Suomessa korkeampi ja siitä hinta on Suomessa kevään aikana laskenut.
Viikolla 17 tuottajahinta on EU:n tilaston mukaan Suomessa ollut 2,05 euroa kilolta. Saksassa hinta on ollut 2,07, Ruotsissa 2,54 ja EU:ssa keskimäärin 2,04 euroa.
Helmikuussa hinta oli Saksassa ja EU:ssa keskimäärin noin 1,80 euroa. Suomessa hinta oli silloin noin 2,10 euroa ja Ruotsissa 2,40.
YK:n ruoka- ja maatalousjärjestön (Fao) mukaan sianlihan kysyntä on maailmalla kasvanut. Samalla Saksa on päässyt eroon alkuvuoden suu- ja sorkkatauti tapauksen aiheuttamista vientirajoituksista.