• Arvaatko paljonko naudanlihasta maksetaan nyt Suomessa? Irlannissa tuottajahinta laski 7,51 euroon kilolta

    Maailmanlaajuinen niukkuus naudasta on nostanut kulutuksen kotimaisuusastetta Suomessa. Hinnat ovat kotimaassa pahasti takamatkalla kärkimaihin verrattuna.
    Tilaajalle
    Naudanlihan kulutuksen kotimaisuusaste oli tammi–maaliskuussa 84,7 prosenttia. Koko kalenterivuonna 2024 kotimaisuusaste oli 81,9 prosenttia.
    Naudanlihan kulutuksen kotimaisuusaste oli tammi–maaliskuussa 84,7 prosenttia. Koko kalenterivuonna 2024 kotimaisuusaste oli 81,9 prosenttia. Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Lihantuotanto
    5.5.202504:00
    Tuure Kiviranta

    Naudanlihan hinnoissa Irlannissa nousu näyttäisi ainakin hetkeksi pysähtyneen.

    Saksassa nousu on jatkunut. Suomessa hinnat ovat myös kohonneet, mutta ne ovat pahasti takamatkalla kärkimaihin verrattuna.

    Hintoja on tänä vuonna nostanut maailmanlaajuinen niukkuus naudanlihasta. Hinnat nousevat myös esimerkiksi Australiassa ja Brasiliassa.

    Viikoittaisia hintatietoja eri EU-maista löytyy niin EU:n tilastoista kuin Luonnonvarakeskukselta (Luke).

    Viikolla 16 R3-luokan sonnin hinta oli Irlannissa 7,51 euroa kilolta, kun viikko aiemmin se oli 7,66 euroa.

    Saksassa hinnat olivat vastaavasti 6,76 ja viikko aiemmin 6,60 euroa.

    Suomessa R3-luokan hinta oli viikolla 16 keskimäärin 5,08 euroa, kun viikko aiemmin se oli 5,06 euroa.

    O2-luokassa viikolla 16 hinta oli Irlannissa 7,34 euroa, viikko aiemmin se oli 7,40.

    Saksassa viikolla 16 hinta kohosi 6,34:ään edellisen viikon 6,16:sta.

    Suomessa viikolla 16 O2-luokan hinta oli 4,69 euroa, kun viikkoa aiemmin se oli 4,60 euroa kilolta.

    Naudanlihan kulutuksen kotimaisuusaste oli tammi–maaliskuussa 84,7 prosenttia.

    Kotimaassa naudanlihan tuotanto on tammi–maaliskuussa laskenut neljä prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta 20,5 miljoonaan kiloon, kertoo Kantar Agri.

    Kulutus on samalla laskenut kaksi prosenttia 24,1 miljoonaan kiloon.

    Sekä tuonti että vienti ovat hieman vähentyneet. Nautaa on alkuvuodesta tuotu 3,7 miljoonaa kiloa, kun vuosi sitten määrä oli neljä miljoonaa.

    Vienti on ollut 1,8 miljoonaa kiloa, kun vuosi sitten sitä oli kaksi miljoonaa kiloa.

    Naudanlihan kulutuksen kotimaisuusaste oli tammi–maaliskuussa 84,7 prosenttia. Koko kalenterivuonna 2024 kotimaisuusaste oli 81,9 prosenttia.

    Karitsan tuotannon alamäki on jatkunut 10 prosentin laskulla viime vuoden alkuun verrattuna.

    Kaikkiaan lihan tuotanto on kotimaassa alkuvuodesta kasvanut prosentilla ja kulutus vähentynyt kahdella prosentilla, Kantar Agrin tiedoista selviää.

    Siipikarjanlihan tuotanto on kasvanut kolme prosenttia ja sianlihan kaksi prosenttia.

    Karitsan tuotannon alamäki on jatkunut 10 prosentin laskulla viime vuoden alkuun verrattuna.

    Siipikarjan kulutus on tammi–maaliskuussa noussut prosentilla 43,1 miljoonaan kiloon. Myös siipikarjan vienti on kasvanut ja tuonti laskenut aavistuksen.

    Sianlihan kulutus on laskenut kolme prosenttia. Sian vienti on hieman kasvanut ja tuonti aavistuksen laskenut.

    Sianlihalla tuotantomäärä on kotimaista kulutusta suurempi, muilla lihalajeilla tuotanto on kulutusta pienempää.

    Lisää aiheesta
    • Lihakarjaa laitumella viime kesänä Etelä-Karjalassa.

      Lihantuotanto | Irlannissa naudanlihan tuottajahinta kohonnut jo yli kahdeksan euron – Suomessa ylittyi viimein viiden euron raja

      Tilaajalle
    • Myös Suomessa on pulaa niin lihasta kuin vasikoistakin naudanlihan kysynnän ollessa tarjontaa suurempaa.

      Lihantuotanto | Puolalaiset lihanostajat etsivät Suomesta nautoja halpojen hintojen vuoksi

      Tilaajalle
    • Kaupoissa on viime viikkoina ollut ajoittain pulaa jauhelihasta.

      Lihantuotanto | Nautatilojen määrä on puolittunut vuodesta 2012 – tämän takia lihan tuotantomäärä ja omavaraisuusaste ovat silti nyt korkeampia kuin tuolloin

      Tilaajalle
    • R3-luokassa Irlannissa hinta on kohonnut loppuvuoden 5,60 eurosta 5,99 euroon viikolla viisi. Suomessa samassa ajassa hinta on seilannut 4,87 eurosta 4,85 euroon kilolta.

      Lihantuotanto | Naudanlihan hinta kipuaa yhä ylemmäs, mutta ei Suomessa

      Tilaajalle
    • Useissa EU-maissa naudanlihan hinnat lähtivät viime vuoden lopulla selkeään nousuun, mutta Suomessa hintakäyrä on ollut vaakasuora tai jopa laskeva.

      Lihantuotanto | Naudanlihan hinta noussut poikkeuksellisen korkealle Euroopassa – Suomessa tuottajahinta ei ole liikahtanutkaan

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys