• Salmonellan kitkeminen nautatilalta voi kestää jopa puoli vuotta mutta sitkeys palkitaan

    Tilalle tehtävien saneeraustoimien järeys riippuu muu muassa eläinlajista, eläinmäärästä, tuotantosuunnasta ja tilan eläinliikenteestä.
    Salmonellan leviämistä estetään esimerkiksi puhdistamalla ja desinfioimalla juomakuppeja, ruokintapöytää ja kulkureittejä.
    Salmonellan leviämistä estetään esimerkiksi puhdistamalla ja desinfioimalla juomakuppeja, ruokintapöytää ja kulkureittejä. Kuva: Pentti Vänskä
    Maatalous
    24.8.202100:00
    Maija Ala-Siurua

    Salmonella on lakisääteisesti vastustettava eläintauti, joka luokitellaan ihmisellä yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi.

    Virallisen eläintautiepäilyn tai todetun salmonellatartunnan perusteella aluehallintovirasto voi määrätä eläinten pitopaikalle rajoituksia koskien esimerkiksi eläinten siirtoa. Lisäksi tilalla on aloitettava saneeraus taudin hävittämiseksi.

    Saneeraustoimien järeys riippuu muu muassa eläinlajista, eläinmäärästä, tuotantosuunnasta ja tilan eläinliikenteestä.

    Nautatiloilla saneerauksen perusperiaate on rehujen sekä juomaveden puhtauden varmistaminen ja tartuntaketjun katkaisu eläinten ulosteesta suuhun, kertoo asiantuntijaeläinlääkäri Hertta Pirkkalainen Eläinten terveys ETT ry:stä.

    Taudin leviämistä estetään esimerkiksi eristämällä eläimiä toisistaan sekä puhdistamalla ja desinfioimalla juomakuppeja, ruokintapöytää ja kulkureittejä sekä hävittämällä saastunutta rehua.

    Karjan vapautumista tartunnasta seurataan ottamalla näytteitä eläinten ulosteesta ja tuotantoympäristöstä säännöllisesti muutaman viikon välein. Tuottaja ja paikallinen eläinlääkäri ottavat omavalvontanäytteitä yleensä yhteistyössä, Pirkkalainen kertoo.

    Kun omavalvontanäytteet alkavat olla puhtaita, alkavat viranomaiset ottaa näytteitä. Kun kahdet 3–4 viikon välein otetut ulostenäytteet ja yhdet tuotantoympäristönäytteet ovat puhtaat, rajoittavat määräykset voidaan purkaa.

    Kaikkiaan saneeraamisessa kuluu runsaasta kuukaudesta jopa puoleen vuoteen tapauksesta riippuen, Pirkkalainen kertoo.

    "Saneerauksen ajan tiivistä yhteistyötä tekevät tuottaja, saneeraaja, alueen eläinlääkintäviranomaiset, vakuutusyhtiö ja usein myös tilan neuvojat tekevät tiiviisti yhteistyötä."

    Kunnaneläinlääkäri valvoo saneerauksen toteutumista. Saneeraussuunnitelman laatimiseen ja saneerauksen ohjeistukseen tuottaja voi käyttää ulkopuolista asiantuntijaa esimerkiksi ETT:stä.

    Saneeraaminen ei aiheuta kotieläintilalla pelkästään lisätyötä vaan myös taloudellisia tappioita. Niiden varalle kotieläintiloille on meijereiden, teurastamoiden ja munapakkaamoiden kautta ryhmävakuutukset.

    Vakuutusyhtiöistä riippuen omavastuun suuruus vaihtelee.

    Nautatiloilla vakuutus korvaa salmonellasaneerauksesta aiheutuvia kustannuksia yleensä ensimmäisten kuuden saneerauskuukauden ajan, mikäli niitä ei korvata valtion varoista.

    Vakuutuskorvausta voi saada ylimääräisen työn aiheuttamista kustannuksista, pesu- ja desinfiointiaineista, eläinten lopetuksen aiheuttamista kustannuksista, eläinlääkärikuluista, näytteenotto- ja tutkimuskustannuksista, raadon hävittämiskulusta ja joskus myös tuotannonmenetyksistä.

    Tällainen voi tulla kysymykseen esimerkiksi silloin, kun pitää lopettaa korkeatuottoinen lehmä, Pirkkalainen mainitsee.

    Vakuutusehdoissa on muun muassa maininta, että tilan käyttämien tuontirehujen tulee olla hankittu ETT:n positiivilistalla olevilta rehualan yrityksiltä tai muutoin tutkittu maahantuonnin yhteydessä salmonellan varalta ennen käyttöönottoa.

    Lue myös:

    Salmonella ei ole nautatilalle katastrofi, mutta taudin nujertaminen vaatii rankasti töitä

    ETT:n salmonella-info, tietoa taudista ja sen saneeraamisesta

    Nautatiloilla saneerauksen perusperiaate on rehujen sekä juomaveden puhtauden varmistaminen ja tartuntaketjun katkaisu.

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle