• Neljäs tyyppinavettaotettiin käyttöönSavonlinnan Säimenessä

    Maatalous
    18.10.201316:00
    Tuure Kiviranta

    Savonlinnan Säimenen kylässä vietettiin torstaina Lapinahon tilan uuden tyyppinavetan avajaisia. Uusi navetta kolminkertaistaa Kalle Makkosen ja Kirsi Hallikaisen maitotilan eläinmäärän 25:stä 78 eläimeen.

    Talon isäntä on hoitanut uuden rakennusalueen maansiirtotöitä, mutta rakentamisvastuu on ollut savonlinnalaisella urakoitsijayrityksellä. Myös hankkeen valvonta on ollut ulkopuolisissa käsissä.

    Uusi navetta helpottaa työtä, kun vanhasta parsinavetasta siirrytään pihattonavettaan ja koneellisesta ilmanvaihdosta luonnolliseen ilmanvaihtoon.

    ”Suurin muutos on se, että fyysinen työ vähenee ja tarkkailu lisääntyy. Aiemmin rehut ja kaikki oli hoidettava käsin, mutta nyt kaikki tapahtuu koneiden avulla”, Makkonen kertoo.

    MTK:n vetämän tyyppinavetta-hankkeen tavoitteena on löytää vakioituja ratkaisuja navettarakentamiseen ja sitä kautta alentaa kustannuksia.

    Hanketta vetävän projektipäällikkö Ari Roinisen mukaan vakioidut ratkaisut navettarakentamisessa auttavat vähentämään virheitä, nopeuttavat rakentamista ja luovat kustannussäästöjä.

    Suomessa navettarakentamisen kustannukset ovat karanneet muita EU-maita korkeammiksi.

    EU:n ja valtion rahoittaman tyyppinavetta-hankkeen avulla pyritään säästöjen ja uusien toimintamallien ohella lisäämään tuottajien kustannustietoisuutta.

    ”Hankkeessa kiinnitetään huomiota myös työturvallisuuteen ja -olosuhteisiin, paloturvallisuuteen sekä eläinten hyvinvointiin”, Roininen kertoo.

    Viime vuonna valmistui kaksi tyyppinavettaa. Tänä kesänä valmistui kolmas Orimattilan Artjärvelle.

    Viides kohde on rakenteilla Jalasjärvellä.

    TUURE KIVIRANTA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    tyyppinavetta
    maitotila
    navettarakentaminen
    Savonlinna
    maataloushanke
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle