• Yaran tulos pysyi vahvana koko viime vuoden

    Urean hinnan nousu sekä halpa kaasu ja vahva dollari tukivat norjalaisen lannoitejätin tulosta vuoden viimeisellä neljänneksellä.
    Lannoitteet tuottivat jälleen hyvää tulosta norjalaiselle Yaralle. Kuvassa Suomessa myytyjä lannoitteita.
    Lannoitteet tuottivat jälleen hyvää tulosta norjalaiselle Yaralle. Kuvassa Suomessa myytyjä lannoitteita. Kuva: KARI SALONEN
    Maatalous
    11.2.201510:56
    MT toimitus

    Yara julkaisi viime vuoden viimeisen neljänneksen tuloksen torstaina aamulla. Raportin viesti on tuttua luettavaa. Kaikki viime vuotta kuvaavat osavuosiraportit alkavat samoin sanoin: Yara julkistaa vahvan osavuosituloksen.

    Loka-joulukuun tuloksessa näkyy kaasun hinnan halpeneminen Euroopassa ja dollarin vahvistuminen, pääjohtaja Torgeir Kvidal toteaa osavuosikatsauksessa. Viime vuoden osingoksi ehdotetaan 13 Norjan kruunua, 1,5 euroa osakkeelta.

    Yaran tulos notkahti edellisvuoden lopulla, kun lannoitteiden kysyntä hiipui ja hinnat laskivat. Tilanne korjaantui nopeasti ja viime vuosi oli lannoiteyhtiölle taas erinomainen.

    Yaran osakekurssi vahvistui viime vuoden lopulla ja on pysytellyt 45 euron tuntumassa siitä saakka. Osakkeen kurssi hätyyttelee vuoden 2008 hintapiikkiä.

    Viime vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto kasvoi neljänneksen runsaaseen kolmeen miljardiin euroon.

    Erityisesti Brasilian toiminnot sujuivat hyvin, kun lannoitetoimitukset ja katteet nousivat, Kvidal kirjoittaa.

    Yara näyttää viime vuoden viimeiseltä neljännekseltä 220 miljoonan euron tulosta, mikä on vajaa euroa osaketta kohti. Käyttökate kaksinkertaistui edellisvuoden vastaavasta ajasta ja oli lähes 530 miljoonaa euroa.

    Lannoitteiden valmistusmäärät jäivät hieman edellisvuotta alemmas, mutta toimitukset kasvoivat 7 prosenttia pääosin Etelä-Amerikan tehdasostojen ansiosta. Euroopassa toimitukset supistuivat hieman ja muualla kasvoivat.

    Urean hinta oli koholla viitisen prosenttia verrattuna edellisvuoden viimeiseen neljännekseen ja NPK-lannnoittieden ja nitraattien hinnat samalla tasolla kuin vertailukaudella.

    Typen kysyntä jatkui vahvana koko viime vuoden ja sama meno on jatkunut tänä vuonna molemmin puolin Atlanttia. Edulliset euro ja kaasu ovat parantaneet eurooppalaisen lannoitetuotannon suhteellista kilpailukykyä.

    Artikkelin aiheet
    Yara
    lannoitteet
    urea
    tulos
    energia
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle