
Viimeisen kuukauden aikana Virossa on todettu afrikkalaista sikaruttoa (ASF) kahdella sikatilalla. Taudin leviämisen estämiseksi on tapettu 8 700 sikaa.
Heinäkuun 18. päivä ASF vahvistettiin 6 000 sian tilalla Keski-Virossa Tartumaan maakunnassa.
Sikalan omistaa Vasula Farmid, kertoo Elen Kurvits Viron maatalous- ja elintarvikeviraston viestinnästä.
Kesäkuun lopulla tauti levisi Viljandin maakunnassa Atria Viron sikalaan. Noin 2 700 sikaa piti tapaa.
Saastuneiden sikaloiden välimatka on noin 150 kilometriä, joten Vasula Farmidin sikala ei sijaitse Atrian tilan ympärille perustettujen, EU-säädösten määräämien rajoitusvyöhykkeiden sisällä.
”Tietojemme mukaan nämä kaksi puhjennutta tautitapausta eivät voi olla yhteydessä toisiinsa”, Kurvits kertoo.
Vasula Farmidilta on matkaa noin 70 kilometriä Tempon kylässä sijaitsevalla toiselle Atria Viron sikatilalle.
Atrialla on Virossa yksi emakkotila, yksi porsastila ja neljä lihasikalaa.
Afrikkalainen sikarutto leviää Virossa villisikojen keskuudessa vauhdilla. 18. heinäkuuta mennessä tautia on todettu 57 villisiassa.
Taudin leviäminen kuukauden sisällä kahteen tuotantosikalaan on entisestään kasvattanut huolta uudesta epidemiasta Baltian alueella.
Viron viranomaisten mukaan kesysikojen riski sairastua ASF:ään on nyt suuri.
”Tietojemme mukaan nämä kaksi puhjennutta tautitapausta eivät voi olla yhteydessä toisiinsa.”
Afrikkalaista sikaruttoa ei toistaiseksi ole todettu Suomessa. Riski ASF:n leviämiselle on kuitenkin suuri, koska tautia esiintyy Baltian lisäksi Venäjällä.
Baltiasta tauti voi kulkeutua Suomeen ihmisten mukana esimerkiksi kengänpohjissa tai sianlihatuotteissa. Itärajan yli ASF saattaa tulla ennen muuta villisikojen mukana.
Afrikkalainen sikarutto on sikojen, villisikojen ja minisikojen vakava, ASF-viruksen aiheuttama verenvuotokuumetauti. Tauti leviää helposti, eikä siihen ole lääkettä tai rokotetta.
Tartuntaepäilystä on välittömästi ilmoitettava eläinlääkärille. Mikäli kyseessä on ASF, kaikki siat lopetetaan ja ruhot hävitetään.
ASF ei tartu ihmisiin.
Ruokavirasto suosittelee, että sian- tai villisian lihaa sisältäviä lihatuotteita ei tuoda lainkaan eväinä tai tuliaisina niistä EU-maista, joissa ASF:ää esiintyy.
ASF-virus erittyy sairastuneen sian tai villisian eritteisiin ja säilyy veressä ja kuolleen sian ruhossa jopa kuukausia ja pakastetussa lihassa vuosia.
Leviää muun muassa lihan, lihatuotteiden, metsästysmuistojen, ruokajätteen, rehujen, kuivikkeiden sekä vaatteiden ja kuljetusvälineiden välityksellä.
Ei tartu ihmisiin edes sairastuneen sian lihaa syömällä.
Sikatilallisten ja sikaloiden työntekijöiden on syytä välttää sikatilavierailuja ja osallistumista villisianmetsästykseen maissa, joissa esiintyy ASF:ää.
ASF:n esiintyminen Suomessa vahingoittaisi vakavasti maan sikatuotantoa ja sianlihan ulkomaankauppaa.