Joulukalenterin 1. luukku: Kun kinkku lensi

Kotiimme Helsingin Käpylässä rakennettiin 1980-luvun alussa leivinuuni. Siitä tuli oikein toimiva, ja se olikin kohtalaisen ahkerassa käytössä, erityisesti juhlapyhien alla.

Isäni on ollut aina luonteeltaan innostuva mies, ja hän osallistui niihin aikoihin mieluusti myös kotitöihin. Kinkunpaisto jouluaattona oli yksi isäni bravuuri, johon hän syventyi tiedemiehen hartaudella mutta myös joskus kömpelyydellä.

Leivinuunin lämmössä kypsyi joulupuuro ja joulukinkku, joka ei ollut kooltaan vaatimaton 9-henkiselle perheelle.

Vaikein hetki oli kuuman kinkun nostaminen uunista leipälapiolla.

Yleensä se onnistui, mutta ei aina. Eräänä jouluaattona kinkku lipesi lapiolta, ja lensi komeassa kaaressa olohuoneen lautalattialle.

Isosta kinkusta kertyi luonnollisesti paljon kinkkurasvaa, ja sekin levisi näyttävästi siivotun huoneen lattialle, nurkkia ja laudanrakoja myöten.

Syylliseksi isäni löysi vanhimman sisareni, joka oli tapahtumaan tietenkin täysin syytön, mutta sattui olemaan lähettyvillä.

Kun rasvaa siivottiin, ketään ei naurattanut, mutta myöhemmin tapahtuma on hymyilyttänyt.

Lentänyt kinkku maistui kuitenkin varsin hyvältä.