• Joulukalenterin 1. luukku: Kun kinkku lensi

    MT:n joulukalenteri pyörähtää käyntiin. Luukuista löytyy eri alueiden perinteitä, jouluisia tapahtumia ja toimituksen joulukommelluksia. Tänään avataan luukku päätoimittaja Mikael Pentikäisen lapsuuden jouluun.
    Moni on ostanut kinkun lisäksi joulukortilla lisäeuroja tuottajalle K-ryhmän kampanjassa.
    Moni on ostanut kinkun lisäksi joulukortilla lisäeuroja tuottajalle K-ryhmän kampanjassa. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    1.12.201509:00
    Mikael Pentikäinen

    Kotiimme Helsingin Käpylässä rakennettiin 1980-luvun alussa leivinuuni. Siitä tuli oikein toimiva, ja se olikin kohtalaisen ahkerassa käytössä, erityisesti juhlapyhien alla.

    Isäni on ollut aina luonteeltaan innostuva mies, ja hän osallistui niihin aikoihin mieluusti myös kotitöihin. Kinkunpaisto jouluaattona oli yksi isäni bravuuri, johon hän syventyi tiedemiehen hartaudella mutta myös joskus kömpelyydellä.

    Leivinuunin lämmössä kypsyi joulupuuro ja joulukinkku, joka ei ollut kooltaan vaatimaton 9-henkiselle perheelle.

    Vaikein hetki oli kuuman kinkun nostaminen uunista leipälapiolla.

    Yleensä se onnistui, mutta ei aina. Eräänä jouluaattona kinkku lipesi lapiolta, ja lensi komeassa kaaressa olohuoneen lautalattialle.

    Isosta kinkusta kertyi luonnollisesti paljon kinkkurasvaa, ja sekin levisi näyttävästi siivotun huoneen lattialle, nurkkia ja laudanrakoja myöten.

    Syylliseksi isäni löysi vanhimman sisareni, joka oli tapahtumaan tietenkin täysin syytön, mutta sattui olemaan lähettyvillä.

    Kun rasvaa siivottiin, ketään ei naurattanut, mutta myöhemmin tapahtuma on hymyilyttänyt.

    Lentänyt kinkku maistui kuitenkin varsin hyvältä.

    Artikkelin aiheet
    joulukalenteri
    joulu
    Mikael Pentikäinen
    kinkku
    Helsinki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle