

Tavoitteena on pitää kaikki mahdollisimman yksinkertaisena, koska silloin ongelmiakin tulee vähiten, toteaa ranskalainen maidontuottaja Jeremie Bellini lypsykarjapihattonsa edustalla.
Tilalla on lypsyssä noin 80 montbeliarde-rotuista lehmää, joiden keskituotos on 6 500 kiloa. Rotuvalinta on perua Bellinin vanhemmilta, jotka muuttivat vuoristosta alavammalle viljelymaalle Keski-Ranskaan 1970-luvulla.
Tilalla maidon määrää tärkeämpiä ovat sen rasva- ja valkuaispitoisuudet. Reilu neljäsosa tuotannosta valmistetaan juustoksi itse. Siihen 4,5 prosentin rasvapitoisuus ja 3,2 prosentin valkuaispitoisuus sopivat hyvin.
Päätuote on kylän mukaan nimetty, suosittu Bezenet-juusto, joka kypsyy 20–25 päivässä. Sitä myydään asiakkaille sekä suoraan tilalta että kauppojen kautta. Lisäksi tilalla tehdään kahta muuta pehmeää raakamaitojuustoa.
”Juustoksi valmistamalla maidosta saa kolminkertaisen hinnan, noin 1,50 euroa litralta”, Bellini toteaa.
Juustojen valmistuksesta vastaa Bellinin sisko Fabian, joka on aloittanut työuransa vanhempiensa opissa jo kuusivuotiaana.
”Jeremie alkaa lypsää 6.45 aamulla ja minä aloitan juuston valmistuksen hapatteella 7.30 viitenä päivänä viikossa”, Fabian Bellini sanoo.
”Juustoksi valmistamalla maidosta saa kolminkertaisen hinnan, noin 1,50 euroa litralta.”
Tilan toiminnassa ovat mukana myös kahden edellisen veli Christian sekä veljenpoika Dylan. Heidän vastuullaan ovat pellot ja pihvikarja. Charolais-rotuisia emolehmiä on 60. Niiden vasikat lähtevät tilalta eteenpäin noin 8–8,5 kuukauden iässä.
Lypsylehmien hiehovasikoista 25 ensimmäisenä syntynyttä jätetään kasvamaan tilalle. Loput myydään Espanjaan. Kaikki montbeliardien sonnivasikat myydään välitykseen 3-viikkoisina.
Tuottajan niistä saama hinta on nyt kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna. Vasikasta saa noin 500 euroa, Bellini kertoo tyytyväisenä.
Tilalla on 210 hehtaaria peltoa, josta 140 hehtaaria on nurmella, ja loput maissia sekä viljaa. Yksinkertaistamisen periaatteella yrittäjäperhe on luopunut muun muassa ostorehujen ja keinosiemennyksen käytöstä.
Lehmät astutetaan omalla sonnilla, joka huolehtii samalla kiimantarkkailusta. Sama sonni on käytössä noin kolme vuotta.
Hiehoille käytetään pienempää sonnia ja ne poikivat vasta kolmevuotiaina.
”Se on montbeliardeille ihan tyypillinen ikä, en halua painostaa eläimiä liian nuorena. Näin vältetään ongelmia”, Bellini sanoo.
Kaksi kuukautta ennen poikimista lypsylehmät päästetään ulos, missä ne menevät umpeen itsestään. Umpikausi ajoitetaan mahdollisimman paljolti kesään.
Kaikki tilan lehmät laitetaan laitumelle keväällä kun nurmi on alkanut kasvaa, mutta laidunkausi päättyy yleensä kuivuuden vuoksi jo kesäkuun puolivälissä.
”Syksyllä tuotos saadaan nousuun maissisäilörehulla”, Bellini kertoo. Ruokinnassa käytetään lisäksi soijaa, rapsia ja nurmirehua.