• Paisetauti peruutti nautojen esiintymisen Ranskan suurilla maatalousmessuilla – lampaat ja hevoset nähtiin kehissä

    Euroopan suurimpiin kuuluvan maatalousnäyttely Sommet de l’élevagen kehissä nähtiin tänä vuonna vain lampaita ja hevosia.
    South down -lampaita odottamassa arvostelua.
    South down -lampaita odottamassa arvostelua.  Kuva: Terhi Torikka
    Maatalous|Eläintaudit
    13.10.202511:45
    Terhi Torikka
    Clermont-Ferrand

    Nautojen Lumpy skin -disease (LSD) peruutti karjarotujen osallistumisen Sommet de l’élevage -näyttelyyn Keski-Ranskan Clermont-Ferrandissa viime viikon lopulla.

    Tavallisesti näyttelyyn osallistuu noin 2000 eläintä ja 70 rotua.

    Messuille odotettiin noin 120 000 kävijää, mutta nautojen puuttuminen vaikutti myös kävijämäärään. Näytteilleasettajia oli paikalla noin 1700.

    Näyttelykehissä nähtiin vain lammas- ja hevosrotujen näyttelyitä.

    Konekenttä oli laaja, ja siellä oli esillä tarjontaa myös Suomesta. Näkyvin oma osasto oli Valtralla. Väki siellä kertoi, että merkin markkinaosuus Ranskassa on noin 10 prosenttia, ja se on kasvussa.

    ”Suosituin on N-sarja ja ostajien joukossa eniten maitotiloja”, kertoi Bouchet Clemend.

    Tuomarit arvioimassa south down -rotuisia lampaita Sommetin maatalousnäyttelyssä.
    Tuomarit arvioimassa south down -rotuisia lampaita Sommetin maatalousnäyttelyssä.  Kuva: Terhi Torikka

    LSD virus leviää tavallisimmin naudasta toiseen verta syövien kärpästen ja hämähäkkieläinten avulla. Virus kuuluu samaan sukuun kuin lammasrokko (SPPV) ja vuohirokkovirukset (GTPV), se ei tartu ihmiseen.

    Oireita ovat kuume, iholle nousevat kyhmyt sekä laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet, ihon turvotus ja heikentynyt hedelmällisyys. Joissakin tapauksissa virus voi johtaa kuolemaan. Ihokyhmyt kehittyvät tyypillisesti päähän, kaulaan, utareeseen, kivespussiin, vulvaan ja välilihaan.

    Bretonin hevosten parhaimmisto nähtiin näyttelykehässä Sommetin näyttelyssä Ranskan  Clermont-Ferrandissa.
    Bretonin hevosten parhaimmisto nähtiin näyttelykehässä Sommetin näyttelyssä Ranskan Clermont-Ferrandissa.  Kuva: Terhi Torikka

    Tautia esiintyy useimmin kotoperäisenä Afrikan maissa. Viime aikoina se on levinnyt myös Lähi-itään ja Turkkiin. Sitä on esiintynyt myös Etelä-Euroopan alueella, ensin Kreikassa ja Bulgariassa 2010-luvulla. Tautia on raportoitu myös Venäjältä.

    Vuoden 2025 kesäkuussa virusta on raportoitu esiintyvän Ranskassa ja Italiassa. Taudin leviäminen on jatkunut tämän jälkeen.

    Suomessa tai muualla Pohjois-Euroopassa tautia ei ole koskaan todettu.

    Lisää aiheesta
    • LSD-virus leviää tavallisimmin naudasta toiseen vertasyövien kärpästen ja hämähäkkieläinten avulla. Virus ei tartu ihmiseen. Kuvassa terveitä lehmiä.

      Eläintaudit | Kuuluisa pyöräilykilpailu lyhennettiin vakavan nautataudin takia

    • Taudinpurkausalueen läheisyydessä olevat naudat rokotetaan Ranskassa että myös Italiassa. Kuvan naudat eivät liity tapauksiin. Kuvituskuva.

      Eläintaudit | Nieuwe Oogst: Naudoissa esiintyvä, iholle kyhmyjä aiheuttava virustauti leviää Ranskassa ja Italiassa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle