
Lääkkeille vastustuskykyiset infektiot uhkaavat aiheuttaa seuraavan pandemian, varoittaa Maailman elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO. Mikrobilääkeresistenssi eli taudinaiheuttajien vastustuskyky niitä vastaan kehitetyille lääkkeille leviää nopeammin kuin tutkijat kykenevät kehittämään uusia mikrobilääkkeitä.
Resistentit infektiot voivat FAOn mukaan olla globaalisti jopa vaarallisempi uhka ihmiskunnalle kuin nyt riehuva koronapandemia eli covid-19-viruksen aiheuttama tauti.
Resistenssin aiheuttamasta globaalista uhasta varoitti kesäkuussa myös maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio. Hän vertasi koronapandemiaa ja lääkeresistenssiä toisiinsa kuvaamalla koronapandemiaa "voimalla vyöryneeksi tsunamiksi" ja lääkeresistenssiä "hiljaiseksi tsunamiksi". (MT 2.6.)
Yksi merkittävistä resistenssin aiheuttajista on mikrobilääkkeiden runsas käyttö kotieläintuotannossa. Käytön lisääntymisen taustalla ovat muun muassa tilakoon kasvu kotieläintuotannossa, FAOn tiedotteessa todetaan.
Erot maailman maiden välillä ovat antibioottien käytössä kuitenkin valtavia. Suomessa antibioottien käyttö on vähäistä ja jokainen lääkeannos on harkittu erikseen: lääkkeitä määrätään vain todettuun tarpeeseen, ja päätöksen tekee aina eläinlääkäri.
Meillä tuotantoeläimille ei anneta antibiootteja "varmuuden vuoksi" tai kasvua edistämään, kuten monessa muussa maailman maassa, toteaa myös Husu-Kallio MT:n kesäkuisessa haastattelussa.
FAOn apulaispääjohtaja Maria Helena Semedo korostaa järjestön tiedotteessa, että kyse ei ole uhasta jossain tulevaisuudessa. Jo nykyisin vähintään 700 000 ihmistä kuolee joka vuosi sellaisiin tulehdustauteihin, joihin lääkitys ei enää tehoa.
"Ympäri maailmaa ihmisiä, eläimiä ja kasveja kuolee jo infektioihin, joita ei voida hoitaa edes vahvimmilla mikrobilääkkeillämme. Jos emme torju mikrobilääkeresistenssiä, seuraava kohtaamanamme pandemia voi olla bakteeri. Se voi olla paljon tappavampi, jos sen hoitoon tarvittavat lääkkeet eivät toimi."
Mikäli pahimmat uhkakuvat toteutuvat, monien nykyisin vielä hoidettavissa olevien hengitystieinfektioiden tai sukupuoli- ja virtsatietautien hoitaminen tai parantaminen vaikeutuu oleellisesti.
FAO on listannut eri toimijaryhmille omat suosituksensa siitä, millaisilla toimilla näiden tulisi omalta osaltaan ehkäistä mikrobilääkeresistenssin leviämistä.
Neuvot viljelijöille sekä elintarviketyöntekijöille ja kuluttajille jutun lopussa.
Lue myös:
Suomi on eläinantibioottien käytössä EU:n priimuksia, mutta maailmanlaajuista vertailua ei ole
Toimittajan kommentti: Harva suomalainen tietää, millaisessa antibioottionnelassa elämme