• Sikojen oikeus saparoonsa saatetaan punnita oikeudessa

    MTK:n sikaverkosto selvittää mahdollisuuksia haastaa EU-komissio oikeuteen sikadirektiivin laiminlyönnistä. Sikojen saparoiden typistäminen on kielletty koko unionissa, mutta käytännössä vain Suomessa ja Ruotsissa siat saavat pitää saparonsa.
    Tilaajalle
    Suomalainen porsas saa pitää saparonsa toisin kuin monessa muussa EU-maassa syntyvä porsas.
    Suomalainen porsas saa pitää saparonsa toisin kuin monessa muussa EU-maassa syntyvä porsas.  Kuva: Jarkko Sirkiä
    Maatalous|Lihantuotanto
    20.12.202415:00
    Terhi Torikka

    Pitäisikö Suomen haastaa EU-komissio oikeuteen sikadirektiivin toimeenpanon laiminlyönnistä? Tätä selvittää MTK:n sikaverkosto parhaillaan. Tuloksia odotetaan näillä näkymin tammikuun lopulla.

    ”Vaikuttamistapoja on monia ja oikeushaaste on niistä yksi”, MTK:n sikaverkoston puheenjohtaja Juha Savela Sastamalasta toteaa.

    Verkosto on yksimielinen siitä, että tilanne pitäisi saada korjattua. Nykyisin siat saavat käytännössä pitää saparonsa vain Suomessa ja Ruotsissa, vaikka häntien typistämisen kielto koskee kaikkia EU:n jäsenvaltioita. Lainsäädäntö on annettu vuonna 2008, mutta muut maat käyttävät poikkeusta, jolla hännän saa katkaista.

    ”Erittäin väärinhän se on. Nyt on saatava selkeä suunnitelma vaikuttamisen vaihtoehdoista. Emme voi vain jäädä odottamaan. Kaikkia työkaluja ei ole vielä käytetty. Siltoja ei kuitenkaan haluta polttaa.”

    Europarlamentaarikko Elsi Kataisen (kesk.) mukaan on vaikea arvioida, miten oikeusprosessi vaikuttaisi. Joka tapauksessa se olisi monimutkainen ja kestäisi vuosia.

    ”Jotakin on tehtävä, mutta Suomen rakentava ja keskusteleva linja saattaisi saada kolauksen näin radikaalilla avauksella”, Katainen pohtii.

    Hänen mukaansa komission odotetaan avaavan ja uudistavan eläinten hyvinvointilainsäädäntöä.

    ”Varmasti myös sikojen häntien typistäminen olisi kriittinen osa uudistusta. Suomen ja suomalaisten on nyt vaikutettava, että viimeistään tässä uudistuksessa vaaditaan komissiota valvomaan jäsenvaltioita tarkemmin ja tiukemmin, myös sikojen häntien osalta”, Katainen linjaa.

    Hän kertoo tuovansa mahdollisimman paljon keskusteluun suomalaista positiivista esimerkkiä siitä, että eläinten hyvinvointi ja kilpailukyky on sovitettavissa yhteen.

    Ruotsi on Suomen tavoin huolissaan sikatuottajien epäreilusta asemasta Euroopassa, mutta Katainen ei osaa arvioida, olisiko maalla halua lähteä mukaan mahdolliseen kanteeseen. ”Asiasisällöllisesti olemme hyvinkin samassa joukossa.”

    MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila nosti sikadirektiivin toimeenpanon esiin MTK:n valtuuskunnassa marraskuun lopulla. Marttilan mukaan komissio on laiminlyönyt työnsä, kun se ei ole katsonut, että direktiivi toimeenpannaan koko unionissa.

    ”On epäreilua EU:n sisämarkkinoiden kannalta, että muut maat eivät noudata direktiiviä. Laskelmien mukaan pitkähäntäisyys aiheuttaa 20–30 euroa lisäkustannuksia kasvatettua sikaa kohden”, sanoo Savela.

    Hän jättää pian tehtävänsä MTK:n sikaverkostossa, tultuaan valituksi Itikka osuuskunnan hallituksen puheenjohtajaksi.

    Suomen Sikayrittäjien toiminnanjohtaja Ari Berg on tyytyväinen, että MTK edistää asiaa, jota yhdistys on pitänyt esillä jo pitkään. Yhdistys on muun muassa esitellyt aktiivisesti pitkähäntäisten sikojen kasvatusta eri maista saapuneille vieraille.

    ”Olemme pyrkineet osoittamaan, että tämä voi toimia. Suomessa on tehty paljon työtä pitkähäntäisyyden ongelmien minimoimiseksi. Muualla tehtävällä häntien typistämisellä peitellään tuotannossa olevia ongelmia.”

    Direktiivin noudattamisen vaatiminen koko EU:ssa olisi Suomen sikataloudelle kilpailuetu, Berg muistuttaa.

    Lisää aiheesta
    • ”Komissio ei ole hoitanut tehtäväänsä ja valvonut, että direktiivi toimeenpannaan kaikissa jäsenvaltioissa”, Juha Marttila sanoi MTK:n valtuuskunnassa keskiviikkona.

      Maatalous | MTK vaatii: Suomen pitää haastaa EU-komissio oikeuteen sikadirektiivistä – ”Komissio ei ole hoitanut tehtäväänsä”

      Tilaajalle
    • Maatalous | Sian saatava pitää saparonsa

    • Sikadirektiivi on seuraava pommi

    • Suo­mes­sa kasvatetaan kahta broilerirotua: Avia­ge­nin Ross 308 -hy­bri­diä sekä Hub­bar­din hi­das­kas­vuis­ta hy­bri­diä. Kuvassa on seitsemän vuorokauden ikäisiä suomalaisia broileriuntuvikkoja.

      Siipikarjantuotanto | Oikeus linjasi Britanniassa: Nopeasti kasvavien broilerien käyttö lihantuotannossa ei ole laitonta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sikadirektiivi
    MTK
    EU-komissio
    eläinten hyvinvointi
    sikatilalliset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys