• Arlalaisten tuottajien talous ja jaksaminen heikentyneet, motivaatio silti korkealla

    Arla on nostanut tuottajille maksamaansa maidon hintaa tänä vuonna seitsemän kertaa, yhteensä 40 prosenttia.
    82 prosenttia kyselyyn vastanneista arlalaisista maidontuottajista pitää omaa työtään merkityksellisenä tai erittäin merkityksellisenä. Kuva on Ranualta.
    82 prosenttia kyselyyn vastanneista arlalaisista maidontuottajista pitää omaa työtään merkityksellisenä tai erittäin merkityksellisenä. Kuva on Ranualta. Kuva: Kai Tirkkonen
    Maatalous|Maidontuotanto
    8.9.202210:00
    Satu Lehtonen

    Arlalaisista tuottajista yli kolmannes on sitä mieltä, että heidän voimavaransa ovat vähissä ja tilan hoitaminen on vaikeaa. Syinä ovat muun muassa kulujen raju kasvu, tilan kannattavuuden heikkeneminen ja suuri työmäärä.

    Vuoden sisällä jaksaminen on heikentynyt selvästi.

    Tulokset käyvät ilmi Arlan teettämästä hyvinvointikyselystä, joka tehtiin Arla Suomi yhteistyöryhmän maidontuottajille kesä–heinäkuussa. Kyselyyn vastasi 143 maidontuottajaa eri puolilta Suomea.

    Tilan kannattavuus on kyselyn mukaan heikentynyt jonkin verran tai merkittävästi 82 prosentilla vastaajista.

    "Siitä huolimatta, että inflaatio kurittaa myös Arlan taloutta, olemme nostaneet tuottajille maksamaamme maidonhintaa tänä vuonna jo seitsemän kertaa, yhteensä 40 prosenttia”, Arla Suomen toimitusjohtaja Pia Jormanainen kertoo.

    ”Tämä on ollut välttämätöntä, jotta maidontuottajat kykenevät jatkamaan toimintaansa mittavien kustannusnousujen puristuksessa.”

    Kyselyn mukaan tuottajat kokevat, ettei heidän työtään arvosteta. He arvioivat, että ihmiset arvostavat puhdasta suomalaista ruokaa, mutta ruuan hinta ei saisi kuitenkaan nousta.

    Ongelmista huolimatta tuottajat ovat erittäin motivoituneita. Kyselyn vastaajista jopa 82 prosenttia piti omaa työtään merkityksellisenä tai erittäin merkityksellisenä.

    ”Maidontuottajat ovat moniosaajia ja todellisia ruoanturvaajia.”

    Arla on käynnistänyt Ruoanturvaajat-kampanjan nostaakseen maidontuottajien arvostusta ja kertoakseen heidän työstään.

    ”Maidontuottajat ovat moniosaajia ja todellisia ruoanturvaajia. Suuri kiitos heille kuuluu myös siitä, että he ovat tehneet kestävän kehityksen eteen valtavasti työtä”, Jormanainen sanoo.

    Kyselyyn vastanneista valtaosa (62 prosenttia) oli 41–60-vuotiaita. Heistä 83 prosentilla oli maataloudessa työskentelystä kokemusta vähintään 10 vuotta. Pääosaa tiloista hoidetaan perheenjäsenten voimin.

    Lisää aiheesta
    • Pia Jormanainen on aiemmin työskennellyt Valiolla useissa johtotehtävissä tuoretuotteiden parissa, liiketoiminnan kehittämisessä ja viennissä.

      Pia Jormanainen valittiin Arlan uudeksi toimitusjohtajaksi

    • Meijerijätti Arla Foods vie voita Lurpak-brändillä sataan maahan.

      Elintarviketeollisuus | Arlan varmat hitit: Lurpak ja Starbuck — ”Nämä merkit myyvät missä vain”

    • Arla Foods julkaisee vuosikertomuksensa ja yhteiskuntavastuuraportin helmikuun 27. päivä.

      Arla Foods kehuu brändejään, mutta konsernin liikevaihto kasvoi vain hieman

    • Koronapandemia sai kuluttajat kokkaamaan ja leipomaan kotona. Maitotuotteiden kysynnän rakenne muuttui.

      Arla Foods selvisi koronavuodesta kääntämällä tuotantoa suurkeittiötuotteista kotitalouksien kaipaamiin tuotteisiin – Suomessakin pandemia haastoi, mutta hävikki kutistui jopa viidenneksen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle