• ”Ylijäämäpolitiikan aika jäämässä historiaan”

    Maatalouspolitiikassa on viime vuosikymmeninä totuttu ratkomaan ylijäämäongelmia. Nyt on siirryttävä alijäämäpolitiikan suuntaan, professori Jyrki Niemi sanoo.
    Interventio viljavarasto ohra
    Interventio viljavarasto ohra Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    10.1.201215:41
    MT toimitus

    Maataloustuotteiden ylituotanto saattaa olla historiaa, ja se tulisi ottaa huomioon maatalouspolitiikassakin.

    ”Maailman ruokamarkkinoilla eletään nykyään käytännössä kädestä suuhun -tilanteessa”, professori Jyrki Niem i MTT:stä totesi Maataloustieteen päivillä Helsingissä tiistaina.

    Kymmenen–viidentoista viime vuoden aikana maailman viljantuotanto on lukuisia kertoja jäänyt kulutusta pienemmäksi.

    Markkinoilla niukkuus ei vielä 2000-luvun alussa näkynyt, vaan hintavaihtelut olivat pieniä. Vasta satovuonna 2007–08 viljalla koettiin raju hintapiikki, ja seuraava nähtiin 2010–11.

    Monet tekijät viittaavat siihen, että ruuan niukkuus ja suuret hintavaihtelut jatkuvat. Maatalouspolitiikkaa onkin suunnattava ylituotannon hallinnasta alijäämäpolitiikan suuntaan, Niemi sanoi. Siitä vain on hyvin vähän kokemusta.

    Maataloustieteen päivät jatkuvat Helsingin Viikissä huomenna. Kahden päivän aikana ohjelmassa on yhteensä 120 esitystä. Kävijämäärän odotetaan rikkovan 600 hengen rajan.

    Artikkelin aiheet
    maatalouspolitiikka
    ylituotanto
    ruokamarkkinat
    viljantuotanto
    elintarvikehintojen vaihtelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle