• Tukia kritisoivalle Björn Wahlroosille 252 000 euroa

    Maatalous
    13.3.201515:00
    STT

    Maataloustukia voimakkaasti kritisoinut talousvaikuttaja Björn Wahlroos sai viime vuonna viljelijätukia noin 252 000 euroa. Tukisumma on hieman pienempi kuin vuonna 2013.

    Uuden kirjansa julkistustilaisuudessa Wahlroos sanoi, että hän on listoilla viimeistä kertaa. Tilaa viljelee nykyään hänen poikansa.

    Koneen hallituksen puheenjohtajan Antti Herlinin tuet puolestaan kasvoivat toissa vuodesta yli 70 000 euroa: vuonna 2013 Herlin sai tukia noin 254 000 euroa, viime vuonna 328 000 euroa. Herlin kasvattaa tilallaan Kirkkonummella lihanautoja.

    Maataloustukien saajien joukossa oli myös yhdeksän kansanedustajaa.

    Heistä eniten tukia sai pertunmaalainen Jari Leppä (kesk.), jolle maksettiin vajaat 125 000 euroa. Lepän tilalla tuotetaan maitoa.

    MT–STT

    Avaa artikkelin PDF

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle