

Marjoja tai maitoa, koska ne sopivat tälle alueelle, mietti insinööri Tanja Surma muutama vuosi sitten.
Hän halusi kehittää ruokaan liittyvää yritystoimintaa puolisonsa firman rinnalle. Valinta osui maitoon, jonka jalostusta alueella on niukasti. Meijeriopinnoissa heräsi kiinnostus erityisesti A2-maitoon, jota pystyivät käyttämään myös maidolle allergiset lapsenlapset.
A2-maito sisältää maidon proteiinien beetakaseiineista A1 ja A2 ainoastaan tyyppiä A2. Yleisesti kaupoissa myytävä maito sisältää molempia.
Surma perusti artesaanimeijeri MaitoKarelian vuonna 2018. Toimipisteenä oli ensin koekeittiö, jossa määrät olivat pieniä.
”Yksin yritystä ei saa isommalle tasolle. Onneksi löytyivät nämä muut ympärille”, Surma kertoo iloisena.
Vieressä ovat talousalalla työuran tehnyt Kirsi Muhonen, joka nyt vastaa myynnistä markkinoinnista, meijeriopintonsa juuri viimeistellyt agrologi Miia Koukkunen, joka valmistaa pääosan tuotteista sekä rääkkyläläinen maidontuottaja Outi Hännikäinen, joka vastuulla on raaka-aineen tuotanto.
Yrittäjänaisia yhdistää kiinnostus A2-maidon positiivisiin suolistovaikutuksiin ja luonnolliseen rakenteeseen. Tuotteet vain pastöroidaan, niitä ei homogenoida. Niissä on tutkitusti eläviä maitohappobakteereja, jotka edistävät suoliston terveyttä.
”Totesimme, että tässä on pienmeijerille hyvä mahdollisuus erikoistua”, Muhonen sanoo.
Nyt muut omistavat yrityksen ja Surma keskittyy asiantuntijana tuotekehitykseen. Tarkoituksena on siirtyä eläkkeelle jossakin vaiheessa, hän kertoo.

Sopiva tila meijerille löytyi Kiteen Puhoksesta, missä Stora Enso oli lopettanut sahatoiminnan kolmisen vuotta sitten. Sijainti on logistisesti hyvä lähellä Kuutostietä.
Sahan henkilöstöruokalana ja keittiön toiminut tila ei vaatinut juuri muuta kuin hyvin tehokkaan siivouksen ja hieman uutta kalustoa. Ensimmäinen erä tuotteita valmistui jo muutaman päivän kuluttua muutosta.
”Nyt ollaan tosi pitkällä, kun meillä on tuottaja, toimitilat ja useampi henkilö tässä mukana”, Surma toteaa tyytyväisenä.

Hännikäinen otti yhteyttä Surmaan nelisen vuotta sitten, koska oli kiinnostunut tuottamaan A2-maitoa.
”Minua viehättää sen alkuperäisyys ja luonnollisuus”, hän kertoo.
MT Rantaniityn runsaan 30 lehmän karjasta noin kaksi kolmasosaa lypsää tällä hetkellä A2-maitoa. Nämä lypsetään aina ensimmäisinä puhtaisiin putkiin ja meijerillä tarvittava määrä maitoa kerätään tonkkiin. Toinen maitosäiliö on suunnitteilla, koska maidon tarpeen odotetaan kasvavan.
”Parin vuoden sisään on tarkoitus siirtyä kokonaan A2-maitoon”, Hännikäinen kertoo.
Ominaisuuden jalostaminen on helppoa, sillä se periytyy selkeästi, mutta pitkäikäisten lehmien karjassa muutos on hidas.
Sonnivalintaa helpottaa, että sonniluetteloista löytyy nykyisin merkintä A2-proteiinityypistä.

Tällä hetkellä maitoa jalostetaan muutama sata kiloa maitoa viikossa. Hännikäinen tuottaa noin kymmenkertaisen määrän, josta valtaosa päätyy toistaiseksi Valiolle.
Isompi maitomäärä vaatisi hieman lisäystä meijerin kalustoon sekä lisää työvoimaa.
”Tila täällä ei lopu kesken”, Koukkunen sanoo.
Työvoimaakin on saatavilla tarvittaessa hätiin saman yrityksen Meijerin baarin henkilökunnasta, jolla on talvella vähemmän töitä.
Baarin tarjonta painottuu lähiruokaan ja meijerin omilla tuotteilla on iso rooli. Asiakaskunta osallistuu tuotekehitykseen maistelemalla uutuuksia.
”Sieltä on saatu paljon palautetta ja vinkkejä”, Muhonen sanoo.

MaitoKarelian myyntivalikoimassa on tällä hetkellä maidon lisäksi piimä sekä neljä erilaista jogurttia. Kehitystyö keskittyy parhaillaan viiliin, tuorejuustoon, salaattijuustoon ja leipäjuustoon.
Tuotteita myydään Meijerin baarin lisäksi lähinnä Reko-jakeluissa, mutta joulukuun alussa lähtevät ensimmäiset erät Joensuun Prismaan ja Kiteen S-marketiin. Sen jälkeen jakelu mahdollisesti laajenee Pohjois-Karjalan osuuskaupan muihin myymälöihin, Muhonen kertoo.

Tuotteet on otettu hyvin vastaan. Kokemuksen mukaan ne sopivat monille, joilla on ongelmia maidon kanssa.
”Ihminenhän ei usein tiedä, onko ongelma maidossa A1-proteiini vai laktoosi. Myös se, että tuotetta ei homogenoida, saattaa olla osalle ratkaisevaa”, Surma pohtii.