
Viljamarkkinoilla reaktiot Yhdysvaltojen muulle maailmalle julistamiin tulleihin olivat viime viikolla maltilliset, mutta hintoja laskevat. Soijan hinta laski jyrkimmin.
Viljamarkkinaan vaikuttaa tällä hetkellä moni muukin asia tullien lisäksi, kuten sääolot, arviot toteutuvista kylvöaloista sekä Venäjän sota Ukrainassa.
On myös vielä vaikea arvioida tullien lopullisia vaikutuksia, muistuttaa brittiläinen asiantuntijajärjestö Ahdb.
Vielä ei tiedetä, mitä kaikkia vastakeinoja eri maat tulevat käyttämään. On myös epävarmaa kuinka kauan Yhdysvallat aikoo kovia tulleja pitää voimassa.
Jonkin verran kauppasodan uhkaa oli markkinoilla ennakoitu jo maaliskuussa ja viljan hinnat laskivat maailmalla jo silloin.
Euronext-viljapörssissä toukokuun vehnänoteeraus oli perjantai-iltapäivästä noin 220 euroa tonnilta.
Hinta oli lähes sama kuin viikko aiemmin, mutta alkuviikolla nähty nousu suli hinnoista torstaina ja perjantaina pois.
Toukokuun rapsifutuuri oli perjantaina noin 510 euroa. Hinta oli korkeampi kuin maaliskuun puolivälissä, mutta matalampi kuin viikko aiemmin.
Yhdysvalloissa soijan hinta laski selvästi. Soija voi olla ensimmäisiä kohteita, kun muut maat miettivät vastatoimiaan Yhdysvaltojen tulleille.
Yli 40 prosenttia Yhdysvaltojen soijasta menee vientiin.