Luken koekentällä testataan monivuotista viljaa, josta voisi korjata samana vuonna sekä raaka-ainetta olueen että säilörehua karjalle

Kuivuus on haastanut kasvintuotannon tutkimusta Jokioisilla tänä vuonna, kertoo erikoistutkija Marjo Keskitalo. Hän oli tutkimusryhmineen esittelemässä erilaisia kevät- ja syysmuotoisia erikoiskasveja Jokioisten koekentillä elokuun puolivälissä järjestetyssä tutkimuspäivässä.

”Viimeisen 53 vuoden aikana on ollut ainoastaan kaksi kuivempaa kesäkuuta kuin tänä vuonna”, hän toteaa Jokioisten sademääristä.

Senkin vuoksi on ajankohtaista ottaa katsaus vaihtoehtoisiin viljelymenetelmiin ja -kasveihin.

Monivuotisen Kernza-viljan tutkimus on Lukessa vasta aluillaan. Satoa vilja tuottaa vasta toisena vuonna. Kuva: Piia Lehojärvi

Jokioisten tutkimuskentiltä löytyy Suomessa aivan uusi tulokas, nimittäin monivuotinen Kernza-vilja (Thinopyrum intermedium). Maailmalla sitä viljellään vasta noin 2 000 hehtaarilla. Suomenkielistä nimeltään se on hopeahaprajuola. Kasvi on euraasiasta kotoisin ja eniten sitä viljellään muun muassa Amerikassa ja Kanadassa. Ruotsissa on Keskitalon mukaan muutamia viljelijöitä.

Kernzan etuina on monivuotisuuden lisäksi sen vahva ja syvä juuristo, joten sillä voidaan ajatella olevan maata parantavia ominaisuuksia.

Koska kasvi on jotain heinän ja vehnän välimaastosta, siitä voitaisiin kerätä sekä siemensato että säilörehusato.

Siemensato on käyttökelpoista ihmisravinnoksi, aivan kuten mikä tahansa vilja.

"Jonkin verran vähemmän siinä on gluteenia kuin vehnässä”, Keskitalo kertoo. Taikinan nostatuskyvyssä se siis häviää vehnälle. Gluteenipitoisuus on sen verran rajamailla, että aivan gluteenittoman viljan kastiin se ei pääse.

Luke on mukana monikansallisessa tutkimuksessa, jossa Kernzaa verrataan paikalliseen viljaan. Tavoitteena on saada tietoa satojen suhteesta ja sitä kautta kasvin kannattavuudesta. Suomessa verrokkeina ovat tänä vuonna kaura ja ensi vuonna vehnä.

Monivuotiset viljakasvit tuottavat vähemmän viljaa kuin yksivuotiset, mutta taloudellisuutta voisi parantaa se, että kasvi tuottaa samanaikaisesti sekä säilörehua että viljaa. Myös yksivuotisille tyypilliset vuosittain suoritettavat muokkaukset ja kylvöt jäävät väliin.

Tänä keväänä kylvetty Kernza-kasvusto on jäänyt harvaksi. Sääolosuhteet ovat Jokioisilla olleet haastavat kuivuuden takia. Kuva: Piia Lehojärvi

Satoa pitäisi alkaa tulla toisesta vuodesta lähtien. Satovuosia voisi olla kahdesta neljään.

Eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa tutkittiin kolmen vuoden ajan muun muassa kasvin biomassan muodostumista, kun säilörehusatoa ei korjattu ollenkaan, se korjattiin vain kesällä, tai kun se korjattiin sekä kesällä että syksyllä.

Tutkimuksessa kylvö tapahtui syksyllä ja ensimmäinen säilörehu korjattiin seuraavan vuoden elokuussa puinnin jälkeen. Oletettavasti näin toimii myös käytännön viljely. Toinen säilörehusato kerättiin tosin vasta lokakuussa, joten tutkimusta ei kannata verrata suoraan Suomen oloihin.

Säilörehun laadusta sen sijaan ei löytynyt tietoa eikä Keskitalokaan osaa asiaan ottaa kantaa vielä. Oletettavasti puinnin jälkeen rehu on kuituista, joten sen käyttö lypsykarjan rehuna jää siten kysymysmerkiksi.

Keskitalo muistuttaa, ettei monivuotinen vilja olisi tulossa korvaamaan vehniä, vaan tuomaan monimuotoisuutta viljelyyn erikoiskasvina.

Kikherne tuli viime vuonna mukaan Luken palkokasvikokeeseen. Kuva: Piia Lehojärvi

Lukessa tutkitaan lisäksi erilaisia seoskasvustoja. Ajatuksena on saada kestävyyttä viljelyyn. Vaikka jokin viljelykasvi tiettynä vuonna ei onnistu, lohkolta saataisiin kuitenkin jotain satoa. Toisaalta jos molemmat onnistuvat, kasvit voisivat kasvukauden aikana hyötyä toisistaan.

Palkokasvien ja tattarin seoskasvustoja tutkitaan, koska tattari on pärjännyt aiemmissa kokeissa hyvin. Se on kiinnostava kasvi palkokasvien kanssa, sillä se menestyy luontaisesti pienellä typpilannoituksella.

Herne ja härkäpapu ovat jo vakiintuneita viljelykasveja, mutta Luken koelohkoilta niiden rinnalla löytyy soijaa, linssiä, kikhernettä ja lupiinia.

Vuonna 2021 herneestä saatiin seoskasvustossa 1 400 kg hehtaarilta, linssistä 720 kg/ha, soijasta 480 kg/ha. Härkäpavusta ja lupiinista tuli alle 200 kilon hehtaarisadot.

Viime vuonna kokeeseen tuli mukaan kikherne. Silloin siitä saatiin 305 kg/ha. Vuoden yllättäjä oli linssi, josta tuli peräti 1 640 kilon hehtaarisato. Linssin menestyminen selittynee sillä, että kasvukausi 2022 oli yksi kuivimmista viimeisen 50 vuoden aikana. Tavanomaiset palkokasvit epäonnistuivat: herneestä saatiin 130 kg/ha ja härkäpavusta 370 kg/ha. Lupiinin sato oli huomattavasti edellisvuotta parempi, 600 kg/ha. Molempina vuosina tattarista on tullut kohtuullinen sato.

Kaistaviljelykokeessa syysvehnä ja härkäpapu. Kuva: Piia Lehojärvi

Koeoloissa palkokasvi ja tattari on puitu yhtä aikaa ja siemenet on lajiteltu jälkikäteen.

Käytännön viljelyssä siementen lajittelu puinnin jälkeen voi olla turhan työlästä. Seossadolle ei välttämättä ole ostajia. Lisäksi viljojen ja palkokasvien seoskasvuston ongelmaksi voi muodostua eriaikainen tuleentuminen, varsinkin jos seoksessa on syysviljaa.

Tällöin seoskasvuston voisi toteuttaa kaistaviljelynä. Puinti tapahtuisi eri aikaa kiinnittämällä niin sanottuja suksia puimurin leikkuupöytään.

Lukessa on kokeiltu muun muassa härkäpavun ja syysvehnän kaistaseosta. Suksi painaa papukaistoja terän alle suojaan, jolloin saadaan vain vilja puitua.

”Parhaimmassa tapauksessa näin saadaan sato korjattua melko puhtaana jo puinnissa”, Luken tutkija Matts Nysand esittelee.

Sukset painavat pavut tiiviisti maata vasten. Siitä voi olla jopa hyötyä, Nysand sanoo.

”Härkäpavulla on päättymätön kasvu, ja se pysyy vihreänä miltei hallojen tuloon asti. Varren kärsiminen ja taittuminen voi hieman jouduttaa tuleentumista.”

Luken tutkija Matts Nysand esittelee kaistaviljelyyn kehitettyjä, puimurin leikkuupöytään kiinnitettäviä "suksia". Amerikasta tilatut muoviset sukset sopivat hyvin esimerkiksi soijalle, mutta pitkävartiselle härkäpavulle kehitettiin tänä kesänä oma prototyyppi. Kuva: Piia Lehojärvi