• HK Scan myy Ruotsin toimintonsa

    Yhtiö antoi myös positiivisen tulosvaroituksen.
    Ruotsin liiketoimintojen myynti vahvistaa HK Scanin tasetta, yhtiöstä kerrotaan.
    Ruotsin liiketoimintojen myynti vahvistaa HK Scanin tasetta, yhtiöstä kerrotaan. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous|Lihantuotanto
    29.12.202314:26
    Tuure Kiviranta

    HK Scan myy Ruotsin liiketoimintonsa Lantmännenille, yhtiö kertoo pörssitiedotteessaan.

    Lihatalo on allekirjoittanut perjantaina sopimuksen, jolla se myy Ruotsin tytäryhtiönsä HK Scan Sweden AB:n osakkeet ruotsalaiselle Lantmännen ek förille.

    HK Scan Sweden AB:n osakkeiden kauppahinta muodostuu noin 60 miljoonan euron käteisvastikkeesta sekä Lantmännenin omistamista HK Scanin osakkeista. Lisäksi Lantmännen maksaa takaisin HK Scanin ja HK Scan Sweden AB:n välisen sisäisen lainan, jonka määrä on noin 50 miljoonaa euroa.

    Kauppahinnasta maksetaan sopimuksen allekirjoituksen yhteydessä 25 miljoonan euron ennakkomaksu, yhtiön pörssitiedotteessa sanotaan. Kauppahinnan loppuosa maksetaan yrityskaupan toteuttamisen yhteydessä.

    "Ruotsin liiketoimintojen myynti vahvistaa HK Scanin tasetta. Lisäksi myynti edistää mahdollisuuksiamme keskittyä paremmin meille jääviin liiketoimintoihimme ja toteuttaa pitkän aikavälin strategiaamme. Jatkamme toimintaamme perustaltamme vahvasti suomalaisena, mutta kansainvälisesti toimivana pörssiyhtiönä. Asemamme markkinassa on merkittävä ja brändimme vahvoja. Strateginen tavoitteemme on kasvaa monipuoliseksi ruokataloksi," sanoo HK Scanin toimitusjohtaja Juha Ruohola.

    Yrityskauppa muuttaa HK Scanin rakennetta ja taloudellisia tunnuslukuja. HK Scanin vuoden 2023 tilinpäätöksessä Ruotsin liiketoiminta luokitellaan myytävänä oleviksi varoiksi ja veloiksi sekä esitetään lopetettuina toimintoina.

    Kauppaan ei kuulu Puolan pekonia valmistava yksikkö, joka on raportoitu osana Ruotsin liiketoimintayksikköä. Puolan yksikön luvut raportoidaan jatkossa osana Suomen liiketoimintayksikköä.

    HK Scanin Ruotsin tuotantoyksiköt sijaitsevat Linköpingissä, Kristianstadissa, Skarassa ja Halmstadissa. HK Scan on toiminut Ruotsissa vuodesta 2007 asti.

    Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla ja sen toteutuminen edellyttää EU:n komission ja lisäksi Ruotsin viranomaisten hyväksyntää ulkomaisten yritysostojen valvonnan osalta.

    HK Scanin hallitus tulee kutsumaan koolle ylimääräisen yhtiökokouksen kaupan vahvistamiseksi ja hyväksymiseksi.

    Lantmännen on ruotsalaisten maanviljelijöiden omistama osuuskunta, joka toimii yli 20 maassa.

    ”Yrityskauppa on strategisesti tärkeä Lantmännenille ja ruotsalaisille viljelijäjäsenillemme. Kauppa laajentaa ja vahvistaa liiketoimintaamme sekä parantaa Ruotsin maatalouden toimintaedellytyksiä pitkällä aikavälillä. HK Scanin johtavien tuotemerkkien ja osaamisen myötä meillä on hyviä mahdollisuuksia kehittää liiketoimintaamme edelleen", sanoo Lantmännenin konserni- ja toimitusjohtaja Magnus Kagevik.

    HK Scan antoi perjantaina positiivisen tulosvaroituksen. Vuonna 2023 HK Scanin jatkuvien toimintojen vertailukelpoisen liiketuloksen arvioidaan kasvavan selvästi vuodesta 2022.

    HK Scan arvioi nyt konsernin vuoden 2023 vertailukelpoisen liiketuloksen olevan 24 - 27 miljoonaa euroa. Konsernin vertailukelpoinen liiketulos vuodelta 2022 oli 9,7 miljoonaa euroa.

    Viime talvena yhtiö myi liiketoimintonsa Baltiassa.

    Lisää aiheesta
    • ”Olen tyytyväinen siihen, että tekemämme määrätietoisen työn tulokset alkavat näkyä”, Juha Ruohola toteaa osavuosikatsauksessa.

      Elintarviketeollisuus | HKScan paransi tulostaan erityisesti Suomessa ja Tanskassa, Ruotsissa meni heikommin

    • HKScan on toisella vuosineljänneksellä onnistunut parantamaan liikevaihtoaan ja -tulostaan.

      Elintarviketeollisuus | HKScan vahvisti liiketulostaan – vertailukautta korkeammat myyntihinnat kasvattivat liikevaihtoa

    • HkScan myy tytäryhtiöitään. Kuvassa Ukko-Pekka -grillimakkaran valmistusta Tikkalassa.

      Elintarviketeollisuus | HKScan luopuu Baltian maiden liiketoiminnoistaan — myydään Poutun omistajalle

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys