Lehmät lypsymontussa ja koululaiset lantaa luomassa ‒ karjatilojen jouluihin mahtuu monia muistoja
Sairastuminen voi sotkea kenen tahansa joulusuunnitelmat. Kotieläintilalla jonkun on silti hoidettava työt.
Lehmät voivat lypsymonttuun päästessään aiheuttaa melkoisen sotkun. Arkistokuva. Kuva: Sanne KatainenHeli Ojalehdon joulusta tuli ikimuistoinen 2000-luvun alussa, kun tilan pihattonavetta oli melko uusi. Mahataudin vuoksi hätäavuksi navettatöihin tulivat äiti, sisko ja tämän mies.
Iltanavetta sujui hyvin Ojalehdon ohjatessa apulaisiaan puhelimella, mutta seuraavana aamuna lypsäjiä odotti yllätys. Lypsymontussa oli kaksi lehmää, koska portti oli jäänyt auki.
”Ei muuta kuin miettimään, kuinka ne sieltä saadaan ylös. Onneksi silloin oli vielä pieniä heinäpaaleja, joita aseteltiin portaiksi”, Ojalehto kertoo.
Lehmät kiipesivät kohtuullisen hyvin pois montusta, mutta jälkien korjailu vei enemmän aikaa.
”Monttu oli puolillaan vettä, kun hana oli auennut ja maitoputki oli niin pahasti rutussa, että liitos oli pettänyt. Pilattiinpa sitten huoltomiehenkin joulurauha”, Ojalehto muistelee.
”Monttu oli puolillaan vettä, kun hana oli auennut ja maitoputki oli niin pahasti rutussa, että liitos oli pettänyt. Pilattiinpa sitten huoltomiehenkin joulurauha”
Kouvolalaisen Kaarin Knuuttilan joulumuisto ajoittuu kouluikään, jolloin hän sisaruksineen päätti antaa äidille ja isälle jouluksi vapaata navettatöistä.
”Siihen aikaan ei ollut lomituspalvelua eikä lantakoneita. Navetan sontakuurrossa lehmien jätökset jouluaamuna olivat melko löysää. Oli kova pakkanen ja lantalan ovea ei saanut pitää kauan auki. Joten sisareni kanssa yhdessä hoidimme lannanluonnin talikolla. Minä tietysti tein sen lannan heittelyn. Siskoni työnsi minulle lantaa heiteltäväksi. Lauloimme ’En etsi valtaa loistoa’ ja toinen sisareni hoiti lypsyhommia. Meillä oli hauskaa”, Knuuttila muistelee.
”Lauloimme ’En etsi valtaa loistoa’ ja toinen sisareni hoiti lypsyhommia. Meillä oli hauskaa.” Kaarin Knuuttila
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
