• Schmallenberg saattaa näkyä kevään karitsoissa ja vasikoissa

    Maatalous
    27.1.201415:00
    Satu Lehtonen

    Suomessa esiintyi todennäköisesti viime syksynäkin Schmallenberg-virusta, ETT:n asiantuntijaeläinlääkäri Hannele Nauholz sanoo. Jos märehtijät saivat sen herkässä tiineysvaiheessa, virus saattaa aiheuttaa luomisia tai talvella ja keväällä syntyvien karitsojen ja vasikoiden epämuodostumia.

    Tautia havaittiin Suomessa ensimmäisen kerran kesällä 2012.

    Virus tarttuu märehtijästä toiseen verta imevien hyönteisten, erityisesti polttiaisten välityksellä. Tartunta leviää kesällä ja alkusyksystä, jolloin virusta levittävät hyönteiset ovat aktiivisia.

    Suurin osa tartunnoista on oireettomia. Ikävin oire ovat luomiset ja sikiön epämuodostumat. Niitä todettiin Suomessakin vuosi sitten.

    Kun eläin kerran saa tartunnan, se saa pitkäaikaisen suojan virusta vastaan.

    Suomessa ei ole tutkittu Schmallenberg-vasta-ainetasojen muutoksia niin systemaattisesti, että pystyttäisiin sanomaan, ovatko tartunnat peräisin vuodelta 2012 vai 2013, Nauholz kertoo.

    Ruotsissa asiaa on selvitetty, ja siellä virusta todettiin olleen liikenteessä myös viime syksynä. ”Hyvin todennäköisesti tilanne oli sama myös meillä.”

    Pohjoismaissa virus ei ole aiheuttanut dramaattisia menetyksiä, vaan lähinnä ongelmia yksittäisille eläimille, Nauholz kertoo.

    Isoimmat menetykset koettiin Saksassa ja Hollannissa, jonne virus iski ensimmäisenä Euroopassa. ”Se näyttää menettäneen puhtiaan pohjoisemmas levitessään.”

    SATU LEHTONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Schmallenberg-virus
    eläintaudit
    karitsat ja vasikat
    ETT
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle