• Varovaisuus näkyy niittokonemarkkinoilla – perhosniittokoneiden kysyntä jatkaa kasvua

    Vaikea taloustilanne näkyy niin tuottajien kuin urakoitsijoiden hankinnoissa. Investointeja on laitettu jäihin ja vain pakolliset konehankinnat toteutetaan.
    Perhosniiittokoneiden kysyntä jatkaa kasvuaan.
    Perhosniiittokoneiden kysyntä jatkaa kasvuaan.  Kuva: Tuomas Anttila
    Maatalous|Maatalouskoneet
    13.4.202311:57
    Johanna Koskiahde

    Yleisen hintatason, kustannusten ja korkojen nousu syö tuottajan ostovoimasta sen, mitä kohonneet tuottajahinnat ovat tuoneet.

    ”Nyt on nähtävissä myynnin lievä hidastuminen. Investointeja mietitään tarkkaan tässä taloustilanteessa, kun korot nousevat. Nousseet tulot kuluvat lainojen lyhentämiseen. Investointivelkaa kertyy aktiivitiloilla kuitenkin väistämättä, joten välttämättömät konehankinnat on tehtävä”, arvioi Hankkijan tuoteryhmäpäällikkö Henrik Lindström.

    Lantmännenin myyntijohtaja Anssi Peltola on samaa mieltä.

    ”Heräteostoksia ei tehdä. Tilojen hankinnat ovat investointisuunnitelmissa mietitty ja suunniteltu pitkällä tähtäimellä. Hyväkuntoisia käytettyjä koneita kysytään erityisesti nyt, mutta koska uusien niittokoneiden kokonaismäärä on vuosien mittaan vähentynyt, se heijastuu käytettyjen tarjontaan.”

    Anssi Peltolan mukaan urakoitsijoiden osuus konekaupasta on kasvussa, mutta mitään suurta muutosta ei ole tapahtunut. Samaa arvioi Lindström.

    ”Urakoitsijoiden investointimahdollisuuksia rajaa se, että nousseita kustannuksia ei suoraan voi viedä urakan hintaan”, arvioi Lindström.

    Lindströmin mukaan konekauppaa käydään tuottajien ja urakoitsijoiden kanssa entiseen tapaan.

    ”Tilojen yhteisostona koneita hankitaan harvakseltaan. Mitään selkeää trendiä siinä ei näy, että hintojennousu tähän kannustaisi.”

    Anssi Peltola näkee jo pidemmän aikaa kasvaneen trendin jatkuvan kevään konemarkkinoilla.

    ”Perhosmalli ja etunostolaitteeseen kiinnitettävät niittokoneet kiinnostavat erityisesti. Niittomurskaimen ja niittokoneen kysyntä on tasaista. Pienet nostolaitekiinnitteiset koneet ovat tippuneet markkinoilta pois.”

    ”Tekniikan puolelta tarjolla yhä enemmän isobus-standardin mukaisia laitteita. Ne tuovat tehokkuutta lisää esimerkiksi automaattiohjauksen ja paikannusjärjestelmien kehittymisen kautta”, Peltola jatkaa.

    ”Jos trendinä voi jotain mainita, niin sen, että edullisemman hintaiset vanhat mallit tai erän viimeiset koneet kiinnostavat”, Peltola sanoo.

    Myös Henrik Lindström kertoo perhosmallien myyntiosuuden kasvavan vuosittain.

    ”Vuosi 2022 oli myös ajosilppureiden kaupassa hyvä vuosi, samaan tuskin päästään nyt. Niiden kysyntä on kasvanut muun muassa käärintämuovien korkeiden hintojen takia. Sen takia taas paalaimia myydään vähemmän. Konemallin valintaa ohjaa myös korkea polttoaineen hinta, kun mietitään rehunteon vaatimia polttoainelitroja per silputtu rehutonni”, Lindström sanoo.

    Ajosilppureita myytiin edellisenä vuonna hyvin, nyt kustannusten ja hintojen nousu jarruttaa myös niiden kysyntää.
    Ajosilppureita myytiin edellisenä vuonna hyvin, nyt kustannusten ja hintojen nousu jarruttaa myös niiden kysyntää.  Kuva: Tuomas Anttila

    Kysyntä siirtyy vähitellen hinattavista kehittyneempiin malleihin.

    ”Suomessa on pisimpään myyty hinattavia niittokoneita. Etunostolaitekiinnitteinen niittokone ja sivukone on havaittu ketteräksi yhdistelmäksi. Kun sen työleveys ei riitä, siirrytään perhosmalliin. Isoille tiloille ja urakoitsijalle perhosmalli on käytännössä ainut vaihtoehto. Tällä hetkellä päästään useilla malleilla jo 11 metrin työleveyteen”, Lindström selvittää.

    Talven mittaan maltillisesti ovat kasvaneet myös kuivaheinän teossa tarvittavien koneiden markkinat.

    ”Pöyhijän ja karhottimen uusijoita on ollut liikkeellä. Heinää tehdään monella tilalla viljelykierron vuoksi, vaikka karjaa ei itsellä olisikaan”, Lindström mainitsee.

    Toimitusajat ovat puolesta vuodesta eteenpäin, tuotteesta riippuen.

    ”Toimitusaikojen lyhenemistä ei ole näköpiirissä, joten ajoissa saa olla suunnittelemassa investointiaan. Nyt myydään tehdastilauksia keväälle 2024. Myyntiketjut ympäri Eurooppaa ovat varautuneet tuotepulaan ja tilauksia on tehty ennakoivasti. Tätä on osattu ennakoida, joten myytävää meillä riittää”, Lindström arvioi.

    Peltolan mukaan pahimmillaan tilattua konetta joutuu odottamaan 24 kuukautta.

    ”Komponenttipulan vaikutus tuntuu edelleen. Tilanteessa pyritään ennakoimaan ja tehdään varauksia etukäteen. Niittokonetta tarvitseva saa koneen mutta ei välttämättä juuri toivomaansa mallia.”

    Lisää aiheesta
    • Trakroriin liitettävästä tiedonkeruujärjestelmästä on hyötyä esimerkiksi urakoinnissa.

      Maatalouskoneet | Niittokoneen terien vaihto maksaa itsensä takaisin pienentyneenä polttoainelaskuna – tiedonkeruujärjestelmät tehostavat konetöitä monella tapaa

    • Talvenkestävyys on nurmilajien tärkeimpiä ominaisuuksia. Kuvassa timoteita.

      Kasvinjalostus | Vaihtelevat sääolot jouduttavat nurmikasvien jalostusta

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta