Viime vuodet ovat koetelleet suomalaisia nurmikasvustoja aiempaa rajummin. Keskikesät ovat olleet etelässä ja lounaassa kuivia ja myös talviolot paikoin vaikeita.
Tilanne on ollut monille karjatiloille hankala, mutta kasvinjalostuksen kannalta vaihtelevat vuodet ovat antaneet tärkeitä tilaisuuksia kokeilla, miten uudet lajit ja lajikkeet soveltuvat erilaisiin oloihin, kertoo kasvinjalostaja Pertti Pärssinen Boreal Kasvinjalostus Oy:stä.
”Kasvukausissa tulee olemaan jatkossa paljon vaihtelua. Normaalivuotta ei enää tavallaan ole.”
Siitä syystä lajikkeisiin pyritään luomaan jalostuksessa stabiiliutta, joka helpottaisi viljelijöiden onnistumista, vaikka olosuhteet vaihtelevat.
Jalostettavia lajikkeita kokeillaan monissa kasvupaikoissa eri puolilla maata, jotta sopeutuvuus vaihteleviin oloihin tulee testattua mahdollisimman hyvin.
Talvehtimisvarmuus on Pärssisen mukaan saatu jalostuksella paljon paremmaksi hänen 30-vuotisen uransa aikana.
”Esimerkiksi jääpoltteen vastustamisessa on menty eteenpäin, mutta se saattaa jäädä huomaamatta, koska samalla olosuhteet sen osalta ovat vaikeutuneet.”
Lajien talvenkestävyydessä on paljon eroja. Timotei kestää talvea yleensä hyvin, mutta esimerkiksi raiheinällä esiintyy ongelmia. Nurminadan kestävyys on parantunut, Pärssinen listaa.
Hän huomauttaa, että talvehtimisolot eivät ole helpottuneet, vaikka talvien lämpötilat ovat kohonneet. Karaistumisen aikaan syksyllä on usein liian leutoa, jotta kasvit selviäisivät tammikuun pakkasista. Erityisen herkkä tälle on englannin raiheinä, jota viljellään paljon esimerkiksi Tanskassa ja Keski-Euroopassa.
Varmimmin talvesta selviävät lajit, joita Suomessa on jalostettu pitkään. Esimerkiksi timoteista tulee tasaisin väliajoin markkinoille aiempaa parempia lajikkeita. Pääpaino on sulavuudessa ja talvenkestossa.
”Tärkeintä nurmiseoksissa on jatkuvuus ja tuotantovarmuus. Nurmi ei saa talven aikana hävitä”, Pärssinen toteaa.
Toinen jatkuvasti tärkeämmäksi nouseva ominaisuus on poudan kestävyys.
”Siinä Jokioinen on ollut hyvä sijainti jalostukselle”, Pärssinen sanoo.
Poudan kestävyyteen vaikuttaa olennaisesti juuristo. Siinä timotei jää usein muita heikommaksi.
”Sen vuoksi nurmiseoksessa kannattaa käyttää myös esimerkiksi nurminataa”, Pärssinen neuvoo.
Yksi tuoreimmista nurmilajien tulokkaista on ruokonata, jolla on vahva juuristo ja siksi merkitystä myös hiilensidonnassa. ”Ruokonadan merkitys on kasvussa”, Pärssinen sanoo.
Ruokonadan haasteita ovat maittavuus ja talvenkestävyys, joihin jalostuksessa nyt keskitytään. Ruokonadan osuutta säilörehunurmiseoksessa ei kannata Pärssisen mukaan nostaa yli 10–15 prosenttiin, jotta rehun maittavuus ja maitotuotos eivät kärsi.
”Se kasvoi hyvin, mutta laadussa tuli takapakkia.”
Pärssinen kannattaa puna-apilan viljelyn lisäämistä, sillä sen on todettu lisäävän säilörehun syöntiä ja parantavan maitotuotosta.
”Siitä on tulossa markkinoille uuden sukupolven lajike parin vuoden sisään. Olemme hakeneet erityisesti vahvaa talvenkestävyyttä. Valinnat on tehty Kainuun tutkimusasemalla”, Pärssinen kertoo.
Sinimailasta Boreal Pärssisen mukaan seuraa, mutta suunnitelmia sen jalostamiseksi ei ainakaan toistaiseksi ole heikon viljelyvarmuuden vuoksi.
”Ongelmat liittyvät etenkin talvehtimiseen ja tallausarkuuteen.”