• Hevosen ostajan ja omistajan tietopaketti netissä

    Hevosala kasvaa ja uusia hevosenomistajia liittyy joukkoon jatkuvasti. Samalla lisääntyy tiedon tarve.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    27.12.201215:03
    MT toimitus

    Hevosenomistajuuden kehittämishanke on nyt koonnut hevosen ostamista ja omistamista koskevat tiedot hevosenomistaja.fi -nettisivuille.

    ”Tietoa on tähänkin saakka ollut saatavilla, mutta hajanaisesti. Omistajahankkeen yhtenä tavoitteena on koota tieto mahdollisimman helposti saataville yhteen paikkaan”, projektipäällikkö Anne Laitinen kertoo.

    Sivuilla tarjotaan tietoa niin hevosen hankintaa vasta harkitseville kuin nykyisille omistajille. Ravi-, ratsu- ja kimppahevosista löytyy omat osionsa.

    Aihealueita ovat hevoskaupan lainsäädäntö, hevosen ostaminen, omistamisen kustannukset ja kimppaomistaminen.

    Materiaalisalkkuun on koottu valmiita mallipohjia muun muassa kauppakirjasta ja yhteisomistussopimuksesta.

    Nettisivujen tekstit pohjautuvat juuri ilmestyneeseen Matkalla hevosen omistajaksi -oppaaseen. Oppaan voi ladata maksutta sivustolta tai tilata julkaisijalta.

    http://www.hevosenomistaja.fi

    Artikkelin aiheet
    hevosen omistaminen
    hevosen ostaminen
    hevonen
    Hevosenomistaja.fi
    Hevosenomistajuuden kehittämishanke
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle