
Suomalaiset suuret meijeri- ja liha-alan yritykset tekevät vastuullisuustyötä jatkuvasti. Niihin kohdistuu jo nyt pieniä yrityksiä enemmän vastuullisuuteen liittyviä vaatimuksia.
Yritykset ovat asettaneet erilaisia vastuullisuuteen liittyviä tavoitteita, joiden toteuttamiseen myös tuottajatilat osallistuvat.
”Olemme seuranneet standardien etenemistä tarkkaan. Teemme, ja olemme tehneet, työtä sen eteen, että maidontuotanto on kestävää ja luokitellaan sellaiseksi myös rahoittajien näkökulmasta. Esimerkiksi Valion hiilineutraaliustavoite on juuri tätä. Uskomme, että tehty työ löytyy edestä, kun samat vaatimukset alkavat vyöryä kaikkien päälle”, Valion alkutuotantojohtaja Ilkka Pohjamo sanoo.
”Ei saa käydä niin, että maatila saa tietoihinsa punaisen täpän vain toimialan vuoksi. Tiloilla tehdään vastuullisuustyötä jo enemmän kuin monella muulla alalla, ja sen vaikutuksia lasketaan tarkasti aivan tilakohtaisesti”, toteaa Arla Suomen maidonhankintajohtaja Sami Kilpeläinen.
Hän mainitsee esimerkkeinä muun muassa biodiversiteettilaskelmat, hiililaskennat ja eläinten hyvinvoinnin arvioinnit.
Atrian vastuullisuusjohtaja Merja Leino muistuttaa, että raportointivaatimuksiin liittyvä lainsäädäntö on kesken, eikä sen sisältöä tiedetä varmuudella.
”Sitoutumalla vahvaan alkutuotannon kehittämiseen vastuullisuuden osalta mahdollistamme lihatilojen tuleville investoinneille hyvän pohjan”, Leino toteaa.
Yhtiö käyttää hiilijalanjälkien laskentaa työkaluna kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen ja on sitoutunut Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitteeseen.
”Tilat ovat vahvasti mukana ilmastotyössä”, Leino sanoo. ”Maankäyttöä ja lannan käsittelyä kehitetään jatkuvasti ilmastoystävälliseen suuntaan.”
HKScan ottaa vastuullisuustyössä laajasti huomioon sidosryhmien, kuten rahoittajien, odotuksia, kertoo Suomen eläinhankinnasta vastaava johtaja Veli-Matti Jäppilä.
”Yhtiönä kuulumme jo nyt EU-taksonomiaraportoinnin piiriin ja vastaamme laajalla vastuullisuusraportillamme sidosryhmien odotuksiin”, Jäppilä sanoo.
Yhtiön sopimustiloilla on Suomessa käytössä Zero Carbon -mittari, jolla on mahdollista seurata maatilan ilmastovaikutuksia. Tietoja voi hyödyntää myös tilojen omassa ympäristöraportoinnissa, Jäppilä kertoo.