• AKT:n lakko ei vaikuta maitoautoihin

    Ylen haastattelemien ruokakauppiaiden mukaan kuljetusalan lakko ei ole vielä näkynyt päivittäistavarakaupassa.
    Maidonkeräily on rajattu lakkojen ulkopuolelle.
    Maidonkeräily on rajattu lakkojen ulkopuolelle. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Työmarkkinat
    15.2.202317:30
    Tuure Kiviranta

    Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n tänään aloittamat lakot eivät vaikuta ainakaan suoraan maatalouteen. Muun muassa maitoautot kulkevat normaalisti.

    "Maidonkeräily on rajattu lakkojen ulkopuolelle", kertoo MTK:n maitoasiamies Marjukka Mattio. Myös tuotteiden jakelu toimii tällä hetkellä.

    Lakko koskee kaikkia Suomen satamia sekä kuorma-autoalaa, terminaalitoimintaa, säiliöauto- ja öljytuotealaa. AKT:n verkkosivuilla on lista yrityksistä, joita lakot koskevat. Osa listalla olevista yrityksistä tekee myös elintarvikekuljetuksia.

    Ylen haastattelemien ruokakauppiaiden mukaan kuljetusalan lakko ei ole vielä näkynyt päivittäistavarakaupassa. Moni tuotteita kauppaan kuljettavista on yrittäjä, eikä lakko koske yrittäjiä. Ensimmäisenä lakon uskotaan näkyvän tuontihedelmien saatavuudessa.

    AKT hylkäsi eilen tiistaina uudesta työehtosopimuksesta tehdyn sovintoesityksen, sillä esimerkiksi palkankorotukset eivät olleet liiton mukaan riittäviä. Lakon piiriin kuuluu yhteensä noin 9000 työntekijää.

    Ahtausalan lakko satamissa alkoi keskiviikkona ja on voimassa toistaiseksi. Kuorma-autoalan sekä säiliöauto- ja öljytuotealan lakot jatkuvat 21.2. kello 24:00 asti. Terminaalitoiminta-alan lakko jatkuu 22.2. kello 06:00 asti.

    Lisää aiheesta
    • &quot;Satamien häiriöt ovat myrkkyä pienelle ja vientivetoisella kansantaloudelle kuten Suomi”, Metsäteollisuus ry:n johtaja <strong id="strong-3d367774257ad5473ef055f8176b1708">Jukka Sarhimaa</strong> toteaa.

      Metsäteollisuus | Puunkuljetukset jatkuvat ja metsäyhtiöiden tehtaat käyvät toistaiseksi – Metsäteollisuus arvioi AKT:n lakkojen aiheuttavan jopa 35–40 miljoonan euron menetykset päivässä

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Tule Koneviestiin kesätöihin media-assistentiksi – hae heti, mutta viimeistään 12.3.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, mutta viimeistään 31.1.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, viimeistään 13.3. mennessä