• Mediat: Baltian maat ovat julistaneet maatalouden hätätilan

    Ankarat sääolosuhteet ovat aiheuttaneet merkittäviä satotappioita Baltian maissa.
    Virossa maanviljelijät ovat kasvukaudella muun muassa taistelleet jatkuvien sateiden kanssa. Kuvituskuva.
    Virossa maanviljelijät ovat kasvukaudella muun muassa taistelleet jatkuvien sateiden kanssa. Kuvituskuva. Kuva: Taneli Laine
    Maatalous|Kasvintuotanto
    30.8.202519:30
    Kaapo Karppinen

    Kaikki Baltian maat ovat julistaneet maatalouden hätätilan ja toivovat Euroopan komissiolta hätäapua erittäin vaikeiden sääolosuhteiden leimaaman kasvukauden jälkeen.

    Virossa maanviljelijät ovat kamppailleet alhaisten lämpötilojen, pakkasen, rankkasateiden ja raekuurojen kanssa huhti–heinäkuun välisenä aikana, kirjoittaa uutissivusto ERR.

    "Olemme kaikki nähneet, millainen tämän vuoden kesä on ollut, viileä kevät, joka pysäytti kasvien kehityksen viikoiksi, ja sitä seuranneet lakkaamattomat sateet ja rakeet ovat asettaneet viljelijämme äärimmäisen vaikeaan asemaan. Satoja tuhoutuu, laatu heikkenee ja suunnitellut työt eivät yksinkertaisesti ole mahdollisia", Viron maatalousministeri Hendrik Johannes Terras kertoo ERR:lle.

    Samainen tilanne on myös Latviassa, jossa hallitus pyytää Euroopan unionilta kiireellistä tukea hätätilanteen hoitamiseksi.

    ”On tärkeää tukea maanviljelijöitä nykytilanteessa, kun sateet ovat vaikuttaneet vakavasti suureen osaan maaseutua, sato on kärsinyt ja maanviljelijät kärsivät tappioita”, Latvian pääministeri Evika Silina uutistoimisto BNE:lle.

    Yksi harkittava toimenpide on, että sään aiheuttamista häiriöistä pahasti kärsineet maanviljelijät saisivat jonkinlaista verohelpotusta. Maan pankkeja kehotetaan myös keskeyttämään lainojen maksut tai muuttamaan takaisinmaksuehtoja ja korkoja elintarviketuottajien vaikean tilanteen vuoksi, kirjoittaa BNE.

    Liettua on myös julistanut hätätilan erittäin huonon kesä jälkeen. Joillakin maan alueilla sadonmenetykset ovat jopa 50–70 prosenttia, kertoo uutistoimisto Reuters.

    ”Monissa paikoissa maanviljelijät eivät voi korjata satoaan, koska pellot tulvivat”, Latvian hallitus kertoo lausunnossaan ja lisää, että suuri osa jäljellä olevasta sadosta on heikentynyt laadultaan.

    Jo toukokuussa useat Latvian kunnat julistivat hätätilan, kun pakkaset tuhosivat kuntien sadot, kertoo uutispalvelu Fresh Plaza.

    ERR: Valitsus kuulutas ilma tõttu põllumajanduses välja sisuliselt eriolukorra
    BNE: Latvia declares nationwide 'state of emergency' over extreme farming conditions
    Reuters: Lithuania declares agriculture emergency after crops damaged by rain
    Fresh Plaza: Lithuania seeks state of emergency for frost damage
    Lisää aiheesta
    • Korkeasaaren flamingojen lajitoverit muokkaavat italialaisia riisiviljelmiä. Kuvituskuva.

      Kasvintuotanto | AP: Italialaiset viljelijät kamppailevat uuden uhan kanssa – flamingot myllertävät riisiviljelmiä

    • Ennen sotaa Ukraina oli maailman viidenneksi suurin vehnän viejä. Kuvituskuva.

      Kasvintuotanto | Reuters: Ukraina tavoittelee suurempaa viljasatoa vuodelle 2025 – suuremmalla sadolla jopa 40 miljoonan tonnin viljanvienti

    • Kanada tukee kauppasodasta kärsiviä puunjalostajia. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | Kanada tukee sadoilla miljoonilla puunjalostajia Trumpin tullien aiheuttamien menetysten takia

    Artikkelin aiheet
    Baltian maat
    maatalous
    hätätila
    säätuho
    Euroopan unioni
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle