• Juhannuksen sää jätti kylmäksi

    Juhannusta juhlittiin koleassa ja paikoin epävakaassa säässä. Lämpötilat jäivät koko maassa alle +15 asteen. Sademäärissä oli suurta alueellista vaihtelua.
    Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    23.6.201417:51
    MT toimitus

    Juhannusviikonloppua juhlittiin harvinaisen koleissa säissä. Juhannuspäivänä hallaa mitattiin jopa maan eteläosissa, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

    Sateisinta juhannusta on vietetty Lapissa. Inarin mittausasemalle kertyi juhannusaattona 23,2 mm vettä. Maan etelä- ja länsiosissa tuli sadekuuroja, pohjoisosissa sade oli pitkäkestoisempaa.

    Paikoin sadetta ei ollut aattona lainkaan. Poutaisinta oli Pohjois-Karjalassa ja Satakunnassa.

    Eniten sadetta mitattiin viikonloppuna Huittisissa, jossa satoi juhannuspyhien aikana yhteensä 29,5 mm vettä. Alhaisimmiksi viikonlopun sademäärät jäivät Suomussalmella, Varkaudessa ja Paraisilla.

    Artikkelin aiheet
    juhannus
    sää
    Ilmatieteen laitos
    Lappi
    sademäärä
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle