Lokakuun ensimmäinen päivä alkaa vuoden 2026 perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen ennakoiden maksaminen.
Molemmista maksetaan viljelijöille tuolloin 75 prosenttia.
Näiden tukien maksaminen aloitetaan yleensä joulukuussa, mutta EU:n poikkeussäädösten vuoksi niistä voidaan tänä vuonna maksaa ennakkoa.
Viljelijätukien maksaminen jatkuu 8. lokakuuta, jolloin Ruokavirasto aloittaa vuoden 2026 yleisen hehtaarituen, pohjoisen hehtaarituen, nuorten viljelijöiden tuen, sokerijuurikkaan kansallisen tuen, mehiläistalouden tuen ja porotalouden tuen maksamisen.
Yleistä hehtaaritukea, pohjoista hehtaaritukea ja nuorten viljelijöiden tukea maksetaan Pohjois-Suomessa C-tukialueella sijaitseville maatiloille ja sokerijuurikkaan kansallista tukea koko maassa, Ruokaviraston tiedotteessa sanotaan.
Lokakuussa näistä tuista maksetaan ennakko, joka on noin puolet tukien kokonaismäärästä. Ennakot maksetaan vain tiloille, joiden ennakko on vähintään 500 euroa. Näiden tukien loppuosat maksetaan joulukuussa.
Marraskuussa Ruokavirasto maksaa ennakot vuoden 2026 ympäristökorvauksesta, ympäristösopimuksista ja luomukorvauksesta. Ennakoiden osuus on 85 prosenttia korvausten määrästä.
Marraskuussa maksetaan lisäksi eläinten hyvinvointikorvauksen ennakko naudoista, lampaista ja vuohista.
Ruokavirasto tiedottaa marraskuun maksujen aloituksesta tarkemmin, kun maksupäivät ovat varmistuneet.
Joulukuussa maksuun tulee merkittävä määrä tuista. Muun muassa luonnonhaittakorvauksesta maksetaan silloin 95 prosenttia.