• Nyt suut puhtaaksi verkossa keskustellen: Miten suomalaisen ruuan tuotanto saadaan kannattamaan?

    "Meillä kaikilla on tuhannen taalan paikka vaikuttaa suomalaisen ruuantuotannon tulevaisuuteen", sanoo selvityshenkilö Reijo Karhinen.
    Jokaisella on nyt mahdollisuus kertoa, miten suomalainen ruuantuotanto saadaan kuntoon.
    Jokaisella on nyt mahdollisuus kertoa, miten suomalainen ruuantuotanto saadaan kuntoon. Kuva: Pekka Fali
    Maatalous
    13.7.201816:10
    Maija Ala-Siurua

    Kotimaisen ruuantuotannon kannattavuus on pohjamudissa. Miten turvataan, että tulevaisuudessa saamme syödä suomalaista ruokaa? Nyt kaikki suomalaiset on kutsuttu verkkokeskustelemaan aiheesta yhdessä selvityshenkilö Reijo Karhisen kanssa.

    Hän selvittää keinoja maatalouden kannattavuuden parantamiseksi. Selvitystyön tulokset julkaistaan ensi vuoden alkupuolella.

    "Haluan käynnistää työn kutsumalla sinut yhteiseen verkkoaivoriiheen tärkeimpien ratkaisujen ideoimiseksi. Työ jatkuu loppuvuoden ajan niin verkossa kuin eri sidosryhmien kanssa järjestettävien tapaamisten ja työpajojen muodossa", Karhinen kertoo verkkokeskustelun etusivulla.

    Keskusteluun osallistutaan ilman nimiä, ainoastaan yleiset taustatiedot antaen. Taustatietojen antamisen jälkeen jatketaan valitsemalla kuva, joka omasta mielestä kuvaa parhaiten ruuantuotannon tulevaisuutta. Valinnan saa perustella ja samalla kertoa, mikä ruuantuotannon tärkein ratkaistava ongelma.

    Lopuksi saa pohtia mitä pitää tapahtua, jotta ruuantuotanto saadaan kannattavaksi ja mitkä asiat ovat tärkeimpiä, jotta ongelmat saadaan ratkaistua: Pitääkö esimerkiksi lisätä vientiä vai kenties satsata markkinointiin.

    www.ruuantuotantokannattavaksi.fi

    Lue myös:

    Maatalouden kannattavuus kuntoon? – Reijo Karhinen vetämään Sipilän asettamaa työryhmää

    Artikkelin aiheet
    suomalainen ruoka
    maatalous
    kannattavuus
    verkkokeskustelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle