• Sikayrittäjät: Lihasikojen tilavaatimus kohtuuton kilpailuhaitta

    Maatalous
    23.9.201516:00
    MT toimitus

    Suomen Sikayrittäjät sanoo halpuutuksen näyttäneen, että kuluttajaa kiinnostaa enemmän halpa hinta kuin tuotannon laatu.

    Yrittäjät vaativat maatalousministeri Kimmo Tiilikaiselta (kesk.), että asetusta sikojen suojelusta muutetaan siten, että vieroitettujen porsaiden ja lihasikojen tilavaatimuksen siirtymäaikaa jatketaan kymmenellä vuodella vuoden 2027 loppuun asti.

    Sikayrittäjät sanovat, että alkuperäisessä siirtymäajassa pitäytyminen aiheuttaa kohtuuttoman kilpailuhaitan suhteessa niihin EU-maihin, joista sianlihaa Suomeen pääasiassa tuodaan.

    Suomen nykyinen vaatimus 0,33 neliötä vieroitetulle porsaalle on jo EU-lainsäädäntöä väljempi. Sen kasvattaminen asetuksen mukaisesti 25 prosenttia aiheuttaa suomalaiselle sikaketjulle kahden seuraavan vuoden aikana jopa 50 miljoonan euron ylimääräisen investoinnin tai pakottaa alentamaan tilakohtaista eläinmäärää 25 prosenttia

    Tuure Kiviranta

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sikayrittäjät
    lihasikojen tilavaatimus
    maatalouspolitiikka
    Kimmo Tiilikainen
    Euroopan unioni
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle