• Tuntuuko hyönteisten syönti jo liian valtavirralta? – Kokeile muovia syöneitä sieniä

    Modern Farmer uutisoi keksinnöstä, joka hajottaa sienien avulla muovin. Lopputuloksena on riisikakkua muistuttava syötävä muodostelma. Sienillä voi olla iso rooli tulevaisuudessa esimerkiksi bio- ja kiertotaloudessa.
    Sienillä on monia muitakin käyttökohteita kuin nauttiminen ravinnoksi.
    Sienillä on monia muitakin käyttökohteita kuin nauttiminen ravinnoksi. Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous
    1.10.201709:15
    Linnea Nordling

    Modern Farmer uutisoi innovaatiosta, jossa sieni kykenee käyttämään muovia ravinnokseen, ja ihminen voi edelleen syödä muovia syöneen sienen.

    Kaikki alkoi vuonna 2012, kun Yalen yliopiston tutkijat löysivät Amazonin viidakosta harvinaisen sienen, joka kykeni hajottamaan polyuretaania, muovien pääainesosaa.

    Itävaltalainen muotoilusuunnittelija Katharina Unger lähti sienestä inspiroituneena kehittämään yhdessä Utrechtin yliopiston ja Julia Kaisingerin kanssa laitetta, joka muuttaisi muovin syötäväksi ainekseksi. Lopputuloksena oli Fungi Mutarium -laite.

    Laite muodostuu kahdesta poterosta, joka sisältää agar-kasvualustan sekä muovijätettä.

    Sienikasvusto istutetaan laitteeseen, jonka jälkeen se alkaa käyttää ravinnokseen kasvualustan sokeria ja tärkkelystä – ja siinä sivussa myös koktailissa mukana olevan muovin.

    Muutaman kuukauden päästä muovi on kadonnut, ja tilalla on pöyheä, hieman kananmunan muotoista riisikakkua muistuttava syötävä muodostelma.

    Kyhäelmän kehittelyt kuitenkin jatkuvat edelleen, joten ihan vielä laitetta ei ole mahdollista ostaa kaupoista.

    Muovilla on monia ongelmia. Ensinnäkin se valmistetaan yleensä öljystä, eli uusiutumattomasta luonnonvarasta.

    Muoviroska aiheuttaa ympäristöön joutuessaan myös vakavia ympäristöhaittoja. Lisäksi muovin hajoamisaika luonnossa on hyvin pitkä, muovipulloissa jopa 1000 vuotta.

    Sienten käyttö muoviongelmaan toimii myös käänteisesti.

    VTT on tutkinut prosessia, jossa hiiva- ja homesienien avulla tuotetaan maitohappoa ja lopulta pitkän prosessin päätteeksi biomuovia. Yhdysvalloissa on jo yhtiö, joka valmistaa biomuovia tällä tavalla.

    Muovin ohella sieniä voidaan hyödyntää monin muinkin erilaisin tavoin tulevaisuudessa, kuten puhdistamaan maata tai tuottamaan biopolttoaineita.

    Nykyisin sieniä hyödynnetään laajasti esimerkiksi eri teollisuudenaloilla.

    Artikkelin aiheet
    sienet
    muovi
    kiertotalous
    biomuovi
    innovaatiot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle