• Ruotsi otti glyfosaatin käyttöön viljan pakkotuleennuttamisessa ‒ Suomessa sato ei menisi kaupaksi

    Signaalin glyfosaatin hätäluvan tarpeesta pitäisi tulla viljankäyttäjiltä ja -ostajilta.
    Suomessa glyfosaattia ei käytetä viljan pakkotuleennuttamiseen, mutta muualla Euroopassa se on yleistä.
    Suomessa glyfosaattia ei käytetä viljan pakkotuleennuttamiseen, mutta muualla Euroopassa se on yleistä. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Kasvintuotanto
    25.8.202317:30
    Niko Rytsä

    Viljakasvien pakkotuleennuttaminen glyfosaatilla olisi Suomessa erittäin poikkeuksellista. Siitäkin huolimatta, että asiasta aika-ajoin keskustellaan, kertoo Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n kasvintuotannon asiantuntija Mika Virtanen.

    ”Signaalin ja aloitteen hätäluvan hakemiselle täytyisi tulla elintarviketeollisuudelta eli viljankäyttäjiltä ja -ostajilta”, hän sanoo. Tällaisia organisaatioita ovat esimerkiksi vilja- ja lihatalot sekä meijerit.

    Lihatalot ja meijerit yleensä kieltävät sopimuksissaan glyfosaatilla tuleennutetun viljan syöttämisen eläimille, Virtanen toteaa. Pakkotuleennutettu vilja ei kelpaa myöskään elintarvikeviljaksi Suomessa.

    ”Poikkeuslupaa ei siis kannata hakea, koska silloin vilja ei esimerkiksi kelpaa myytäväksi. Lisäksi vaikka kaikki tahot ja organisaatiot olisivat hätäluvan hakemisen kannalla, voi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin vastaus olla kielteinen”, Virtanen täsmentää.

    Glyfosaatti on noussut keskusteluissa esille, kun Ruotsi myönsi poikkeusluvan glyfosaattivalmiste Credit Xtremelle 16.8.–15.10. väliselle ajalle.

    Ruotsin poikkeusluvan perusteena ovat kasvukauden poikkeukselliset säät, jotka ovat saaneet aikaan suuren määrän jälkiversontaa sekä tähkäidäntää viljapelloilla.

    Kynnys poikkeusluvan hakemiselle saattaa olla Suomessa korkeampi kuin Ruotsissa.

    ”Poikkeusluvan hakuprosessi etenisi niin, että teollisuudelta ja alan toimijoilta olisi tultava signaali MTK:lle ja MTK hakisi lupaa Tukesilta”, Virtanen sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Tänä kesänä ruotsalaisilla pelloilla on nähty runsaasti tähkäidäntää. Kuvituskuva.

      Maatalous | Ruotsissa poikkeuslupa glyfosaattia sisältävälle kasvinsuojeluaineelle

      Tilaajalle
    • Glyfosaatti on Suomessa eniten käytetty rikkakasvien torjunta-aine.

      Kasvintuotanto | Glyfosaatin kohtalo on edelleen auki

    • Glyfosaattivalmisteita maatalouskaupan varastossa. Kuva on vuodelta 2017.

      Kasvintuotanto | Glyfosaatti sai vuoden jatkoaikaa EU-komissiossa

    • Roundup on tunnetuimpia glyfosaattivalmisteita.

      Kasvintuotanto | Glyfosaatin hyväksymisen jatkosta ei saatu päätöstä EU:ssa, Suomi äänesti jatkon puolesta

    Artikkelin aiheet
    glyfosaatti
    viljantuotanto
    hätälupa
    Ruotsi
    Tukes
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle