• Halvat tuontivihannekset eivät ole tänä vuonna uhka

    Maatalous
    21.11.201215:00
    Juhani Reku

    Sekä porkkanan, keräkaalin että sipulin varastomäärät jäivät tänä vuonna selvästi keskimääräistä pienemmäksi, kertoo kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen MTK:sta.

    Suomen lisäksi tavanomaista heikommat sadot saatiin muuallakin Euroopassa. Näin ollen halpojen tuontivihannesten vyöry ei uhkaa Suomea talvellakaan.

    Tavanomaista niukempien varastojen vuoksi avomaavihannesten uhkana ei ole hinnanalennuspaineita. Toisaalta vaikea sadonkorjuukausi nosti tuotantokustannuksia ja varastohävikin odotetaan olevan tavanomaista suurempi.

    ”Taloudellisesti tämä vuosi ei ole tiloille hyvä”, Virtanen tiivistää.

    Porkkanan viljelyala supistui tänä vuonna kymmenen prosenttia viime vuodesta. Porkkana-alasta jäi myös nostamatta noin 10–15 prosenttia. Niinpä varastomäärä saattaa olla jopa yli viidenneksen keskimääräistä pienempi, Virtanen arvioi.

    Myös laatu on vaihteleva, joten varastohävikkiä tulee olemaan. ”Porkkana loppunee jo maaliskuussa.”

    Keräkaalista osa tuottajista sai jopa huippusadon, mutta pääsääntöisesti sato oli hieman keskimääräistä heikompi. Myös keräkoko on normaalia pienempi. Pulaa tulleekin teollisuuden kaipaamasta isokokoisesta kaalista.

    Sipulin tilanne on vaikea, sillä nostamatta jäi kahdeksan prosenttia alasta, ja varastohävikki tulee olemaan tänä vuonna suuri.

    ”Erityisesti fusarium- ja harmaahometta on sipulilla runsaasti.”

    Virtanen arvioi, että kotimainen sipuli loppuu jo toukokuussa, kun sitä yleensä riittää heinäkuulle.

    JUHANI REKU

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    tuontivihannekset
    kotimainen tuotanto
    porkkana
    keräkaali
    sipuli
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle