• Viileästä säästä huolimatta vilja lähtenyt hyvin kasvuun – vain Kaakkois-Suomessa itämisongelmia

    Sadetta kaivataan monin paikoin edelleen kipeästi.
    Kasvukausi on monin paikoin saanut hyvän alun.
    Kasvukausi on monin paikoin saanut hyvän alun. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Kasvintuotanto
    30.5.202311:45
    Satu Lehtonen

    Kevätkylvöt ovat loppusuoralla ja kasvu on lähtenyt viileästä ja kuivasta säästä huolimatta pääosin hyvin käyntiin. Kaakkois-Suomesta raportoidaan kuitenkin ongelmista.

    Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) kooste kertoo, että Kymenlaaksossa on kylvettynä 80–90 prosenttia alasta. Kuivuuden ja kylmyyden kerrotaan siellä aiheuttaneen merkittävää epätasaisuutta itämisessä. Paikoin kasvun kerrotaan seisahtuneen täysin kuivuuden vuoksi. Tosin Kymenlaaksossakin osa kehuu orastumista tasaiseksi, joten alueellinen vaihtelu kosteusoloissa erottuu.

    Myös Etelä-Karjalasta kerrotaan itämisen edenneen heikosti ja hitaasti.

    Vyrin kysely toimitetaan viikoittain noin 130 asiantuntijalle ympäri Suomea. Katsaus kertoo maanantain tilanteesta.

    Sateita toivotaan, jotta kasvu voi jatkua tehokkaasti.

    Varsinais-Suomen kylvöt ovat muutamaa prosenttia vaille valmiina. Paikoin kylvämättä on vielä rypsiä ja ympäristönurmia sekä tarkoituksella myöhemmin kylvettäviä lohkoja. Orastuminen ja taimettuminen on edennyt sujuvasti, mutta sateita toivotaan, jotta kasvu voi jatkua tehokkaasti.

    Viljalla ja sokerijuurikkaalla on Varsinais-Suomessa esiintynyt kirppoja. Viljoilla tuhot näyttävät kuitenkin jääneen suppeiksi eikä vaikutus satoon näytä tässä vaiheessa merkittävältä.

    Ensimmäisinä kylvettyjen kevätviljojen ja herneen rikkatorjunta on Varsinais-Suomessa käynnistymässä.

    Kylmempi jakso ei ole vastaajien mukaan haaste, vaan tukee juuriston kehitystä.

    Myös Uudenmaan kylvöt ovat tulossa päätökseen. Kirpat ovat vaivana myös Uudellamaalla, ja torjuntatoimiin on ryhdyttävä, jottei kasvu hidastuisi merkittävästi.

    Uudellamaalla sateita on saatu ajoittain, mutta lisää on toiveissa.

    Päijät-Hämeessä kylvämättä on enää viitisen prosenttia aiotusta, Etelä-Savossa 5–10 prosenttia.

    Etelä-Savossa orastuminen on edennyt hyvin ja alueelle osuneiden sateidenkin kerrotaan olleen sopivan suppeita. Kylmempi jakso ei ole vastaajien mukaan haaste, vaan tukee juuriston kehitystä. Eräs vastaaja toteaa, että eväät hyvälle sadolle ovat olemassa.

    Pohjois-Savossa alueellinen vaihtelu on suurta: arviot kylvötilanteesta vaihtelevat 50:n ja 80 prosentin välillä.

    Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla kylvöt kattavat nyt noin 85 prosenttia alasta. Orastumisen kerrotaan edenneen tasaisesti. Sademäärät vaihtelevat, mutta yleisesti tilannetta pidetään hyvänä. Oraslannoitukset ja kasvinsuojeluruiskutukset ovat alkamassa. Kirppatuhoja on ilmoitettu näiltäkin alueilta.

    Keski-Suomessa on arvioiden mukaan kylvettynä noin 80 prosenttia alasta. Kasvun kerrotaan etenevän normaaliin tahtiin. Ensimmäisinä kylvetyt lohkot ovat orastuneet tasaisesti ja kosteustilanteen kerrotaan tukevan kasvua vielä, vaikkei sateita lähiaikoina tulisikaan. Maakunnasta kerrotaan kylmemmän jakson hidastaneen kasvua, mutta tilanteesta ei olla huolissaan.

    Pohjois-Savossa alueellinen vaihtelu on suurta: arviot kylvötilanteesta vaihtelevat 50:n ja 80 prosentin välillä. Kylvämättä on kaikkia viljoja, öljykasveja, nurmia ja monimuotoisuuspeltoja.

    Kylvökelejä kehutaan Pohjois-Savossa hyviksi tai jopa poikkeuksellisen hyviksi. Kosteuden ja sateen osalta paikallinen vaihtelu kuitenkin korostuu, sillä osa vastauksista kehuu tilannetta ja toiset odottavat sateiden saapumista.

    Pohjois-Karjalassa kylvöt ovat noin 85-prosenttisesti valmiina. Yleisesti ottaen säätilaa on kehuttu ja orastumista kuvataan tasaiseksi. Lisäksi nurmien kasvu on vastausten perusteella käynnistynyt vauhdilla, eikä talvituhoja ole merkittävissä määrin.

    Lisää aiheesta
    • Pohjois-Karjalassa kylvötöitä on vielä tekemättä runsaasti. Pasi Nevalainen teki tiistaina kylvöjä Nurmeksessa.

      Maatalous | Kylvöt etenevät suotuisasti – herneen viljelyala lisääntyy, viljojen vähenee

      Tilaajalle
    • Luomuviljelijä Pasi Nevalainen kylvi puhdaskauraa Valtimon Karhunpään kylässä maanantaina.

      Maatalous | Pohjois-Karjalan ja Kainuun rajalla riittää vielä kylvettävää

      Tilaajalle
    • Kurikkalainen Tuomo Mäkinen kertoo kylvötöiden etenevän nyt vauhdilla. Miikka Niemelä urakoi härkäpapua peltoon.

      Maatalousyrittäjät | Kurikassa kylvöurakka on voiton puolella suotuisten kelien myötä

      Tilaajalle
    • Mansikanviljelijä Paavo Hienola Jämsän Koskenpäältä arvioi, että peltotyöt päästään aloittamaan toukokuun puolivälin tienoilla.

      Kasvintuotanto | Märkä ja kolea sää antavat toukotöiden vielä odottaa Jämsässä

    • Santeri Vähätalo kylvi Liedossa kauraa maanantaina. Traktorin tuplarenkaat ehkäisevät pellon tiivistymistä.

      Kasvintuotanto | Video: ”Tämä on viljelijän parasta aikaa” – kylvöt jyrähtivät käyntiin etelässä, MT:n haastattelemilla isännillä nyt yksi toive

    Artikkelin aiheet
    viljely
    kevätkylvöt
    sääolosuhteet
    Kaakkois-Suomi
    Vilja-alan yhteistyöryhmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle