• Märkä ja kolea sää antavat toukotöiden vielä odottaa Jämsässä

    Jämsäläinen mansikanviljelijä Paavo Hienola toivoo vakaata kasvukautta, jossa poutasää ja tasaiset sateet vuorottelevat.
    Mansikanviljelijä Paavo Hienola Jämsän Koskenpäältä arvioi, että peltotyöt päästään aloittamaan toukokuun puolivälin tienoilla.
    Mansikanviljelijä Paavo Hienola Jämsän Koskenpäältä arvioi, että peltotyöt päästään aloittamaan toukokuun puolivälin tienoilla. Kuva: Hanne Manelius
    Maatalous|Kasvintuotanto
    5.5.202309:30
    Jukka Koivula
    Jämsä

    Jämsän Koskenpäällä kasvinviljelytilaa isännöivä Paavo Hienola on keskittynyt tänä keväänä vielä konekaluston huoltoon. Kolea ja märkä sää ovat nimittäin pitäneet traktorit toistaiseksi poissa pelloilta Jämsän korkeuksilla.

    ”Tietääkseni koko Jämsän alueella vasta muutamalla tilalla kynnöt on aloitettu. En ole kuullut vielä keltään, että syysviljoja tai nurmia olisi lannoiteltu”, Hienola kertoo.

    Survosen tilan päätuotantosuuntana on mansikanviljely. Hienola myös viljelee pelloillaan viljaa sekä kasvattaa riistapeltoja ja kesantoja.

    ”Parina viime vuonna mukaan viljelykiertoon on tullut myös viherlannoitusnurmia.”

    Mansikanviljelyssä kasvukausi alkaa vanhan kasvuston harjauksella.

    ”Yleensä siihen päästään jo huhtikuun lopulla, mutta kasvukausi laahaa tänä vuonna hieman tavanomaista jäljessä. Pellot ovat olleet märkiä ja upottavia, ja myös yöpakkasia on viime aikoina ollut.”

    Toissapäivänä keskiviikkoaamuna Hienolan pihapiiri oli kauttaaltaan lumen peitossa.

    ”Maa oli valkeana ja lätäköt jäässä. Arvelisin, että puolenkuun paikkeille menee, että peltotöihin päästään tarttumaan”, viljelijä pohtii.

    Paavo Hienolan mukaan mansikka on talvehtinut tänä talvena sangen hyvin hänen pelloillaan.

    ”Siellä on lupaavasti kasvu aluillaan. Mansikalla olennaisinta on, mitä tapahtuu kukinnan alkamisen jälkeen, tyypillisesti kesäkuun alusta lähtien”, Hienola toteaa.

    ”Sen jälkeen ei saisi tulla enää hallaa. Kypsää mansikkaa aletaan kerätään kuukausi kukinnan alkamisesta, eli tavallisesti heinäkuun alussa.”

    Pölytys on niin ikään tärkeää mansikkasadon valmistumisen kannalta.

    ”Pölytyksen onnistumista on pystytty varmistamaan naapurissa olevan mehiläistarhan kanssa tehtävällä yhteistyöllä.”

    Kahden hehtaarin laajuisilla mansikkapelloilla huhkii heinäkuun helteillä kesätyöntekijöitä.

    ”Tähän mennessä paikallinen nuoriso on innostunut työstä mansikkapellolla. Siitä täytyy kyllä olla iloinen.”

    Jämsäläisviljelijä toivoo vakaata kasvukautta, jossa poutasää ja tasaiset sateet vuorottelevat.

    ”20 celsiusasteen lämpötila on optimaalinen mansikalle. Vettäkin saa ja pitää tulla, mutta mieluummin tasaisesti ja pienemmissä erissä. Viime kesänä vettä tuli kaatamalla viikko putkeen. Se tuotti ongelmia.”

    Keski-Suomessa peltotyöt käynnistyvät ensiksi maakunnan eteläosassa, suurjärvi Päijänteen länsirannalla sijaitsevassa Jämsässä.

    ”Ensimmäiset taktorit ilmestyvät Etelä-Jämsässä ysitien molemmin puolin levittäytyville pelloille. Täällä Jämsän pohjoisosissa maastot ovat mäkisempiä ja pellot pienempiä tilkkuja. Myös kasvukaudessa tullaan meillä vähän jäljessä”, Hienola kertoo.

    Pitkänomaisen Keski-Suomen maakunnan pohjoisosissa kasvukausi alkaa huomattavasti myöhemmin.

    Lisää aiheesta
    • Santeri Vähätalo kylvi Liedossa kauraa viime viikon maanantaina. Nyt pelloilla odotetaan lämpöä ja maan kuivumista.

      Kasvintuotanto | Sade ja viileys hidastavat peltojen kuivumista – kylvöjen odotetaan alkavan toden teolla ensi viikon aikana

    • Laitilalainen Juho Aula pitää vielä muovit harsojen alla varhaisperunalohkoillaan.

      Kasvintuotanto | Kylmyys ei hyydytä varhaisperunan satotoiveita

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle