• Maissia saa elo-syyskuun aikana: Tähkä kerää sokeria kuukauden ajan

    Kotimaista sokerimaissia saa elokuun puolestavälistä syyskuun puoleenväliin.
    Pikkalan Kartanon maissipelto on rinteinen ja suojainen lohko, joka sijaitsee veden lähellä aivan valtatie 51 varrella.
    Pikkalan Kartanon maissipelto on rinteinen ja suojainen lohko, joka sijaitsee veden lähellä aivan valtatie 51 varrella. Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Kasvintuotanto
    22.7.202310:00
    Niko Rytsä
    Siuntio

    On kaunis keskiviikkoaamupäivä. Seisomme rinteisen maissipellon ylärinteellä. Maissipelto on Thure Lindebergin, joka viljelee sokerimaissia Siuntion Pikkalassa.

    ”Se on näin pieni vielä”, Lindeberg esittelee maissin tähkää.

    ”Tähkä ottaa kasvupyrähdyksen eli muodostaa voimakkaasti sokeria heinäkuusta elokuuhun”, kertoo Lindeberg.

    Lindebergin mukaan maissisatoa on vielä tässä kohtaa kasvukautta vaikea arvioida.

    ”Kuivasta kesäkuusta selvittiin kastelun avulla”.

    Viljelijä Thure Lindeberg näyttää, että maissin tähkä on vielä pieni. ”Se kasvaa voimakkaasti vielä kuukauden ajan”, Lindeberg kertoo.
    Viljelijä Thure Lindeberg näyttää, että maissin tähkä on vielä pieni. ”Se kasvaa voimakkaasti vielä kuukauden ajan”, Lindeberg kertoo. Kuva: Carolina Husu

    Lindeberg kastelee maissejaan kerran viikossa runsaammin.

    ”Maissi vaatii paljon vettä. Erityisesti tähkän kasvun vaiheessa”, sanoo Lindeberg.

    Maissia kasvaa kahdella rinteisellä ja suojaisella peltolohkolla. ”Kyseiset lohkot ovat hyviä maissin viljelylle”, Lindeberg kertoo.

    Haasteita tuotti myös viileä kevät. ”Toukokuussa oli hallaa yhdeksän päivää peräkkäin. Maissien kaikki lehdet kuolivat mutta kasvupiste säilyi”, Lindeberg täsmentää.

    Lindeberg muistelee myös, että 90-luvun lopulla oli vuosi, jolloin kaikki maissit kuolivat kylmän syksyn takia. Loppukasvukaudesta toivotaankin sopivia sateita ja lämpöä. ”Sade on aina kastelua parempi”, Lindeberg neuvoo.

    Ruokamaissin eli sokerimaissin viljelystä Lindebergillä on kokemusta noin 25 vuoden ajalta. Oppia maissin viljelyyn Lindeberg on saanut opiskeluajoiltaan sekä muun muassa Yhdysvaltojen Minnesotasta.

    ”Maissin viljelyn olosuhteet ovat Minnesotassa täysin erilaiset kuin Suomessa”, Lindeberg naurahtaa.

    Lindeberg viljelee maissia Pikkalan Kartanon mailla. Yhteensä maissipinta-ala on noin 1,5 hehtaaria. Viljelyksessä on eri maissilajikkeita, aikaisemmista myöhäisempiin.

    Maissia Lindeberg myy suoramyyntinä ja osin itsepoimintana suoraan tilalta. ”Maissia toimitetaan myös Helsingin seudun Prismoihin”, Lindeberg kertoo. Lindebergin mukaan asiakkaita tulee tilalle esimerkiksi Helsingistä.

    Maissin lisäksi viljelyksessä on muun muassa syysohraa, kevätvehnää sekä härkäpapua.

    Thure Lindebergillä on noin 25 vuoden kokemus maissin viljelystä.
    Thure Lindebergillä on noin 25 vuoden kokemus maissin viljelystä. Kuva: Carolina Husu
    Lisää aiheesta
    • Thure Lindebergin mukaan maissi vaatii onnistuakseen paitsi riittävää lämpöä myös kastelua. Sokerimaissi korjataan osin itsepoimintana. Lohkojen sijainnista suoraan 51-tien varressa Pikkalassa on hyötyä.

      Maatalous | Helteen rakastajakin kaipaa nesteytystä: Kastelu on sokerimaissin viljelyn edellytys, sanoo viljelijä — näin joesta saatava vesi kirittää siuntiolaistilan satoja

      Tilaajalle
    • Sokerimaissin viljely puolittui 10 vuodessa

    • KASVIMAAN KERTOMUKSIA Sokerimaissi on satokauden herkku

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle