• Koneyrittäjä Jarmo Ylesmäki on hyötynyt lannoitteiden hintojen noususta: ”Osa jätti jopa lannoittamatta”

    Kortesjärveläinen koneyrittäjä Jarmo Ylesmäki urakoi eri työlajeja kalkinlevityksestä siementen lajitteluun lähes ympäri vuoden.
    Tilaajalle
    Jarmo Ylesmäen kokemuksen mukaan urakointi on viime vuosina yleistynyt kaluston ikääntyessä. Uusia koneita ei enää haluta ostaa, koska niiden korkea hinta edellyttäisi huomattavaa käyttöä.
    Jarmo Ylesmäen kokemuksen mukaan urakointi on viime vuosina yleistynyt kaluston ikääntyessä. Uusia koneita ei enää haluta ostaa, koska niiden korkea hinta edellyttäisi huomattavaa käyttöä. Kuva: Arto Takalampi
    Maatalous|Maatalouskoneet
    28.6.202604:00
    Arto Takalampi
    Kortesjärvi

    Jarmo Ylesmäen urakointilajeista puinti on vanhin, sillä hän on urakoinut heti siitä lähtien, kun tuli isännäksi vuonna 2011. Puinnissa myös perinteet velvoittavat.

    ”Olen puintiurakoitsija jo kolmannessa polvessa, sillä isäni ja pappani urakoivat myös.”

    Muita työlajeja ovat kylvötyöt, ruiskutus, kalkinlevitys ympäri vuoden, siementen lajittelu sekä talvella lumenauraus, eli urakointi täyttää hänen päivänsä lähes vuoden ympäri.

    ”Urakointityölajeista puinti ja kalkinlevitys työllistävät eniten. Lisäksi näiden päälle tulevat oman kasvinviljelytilan työt”, hän lisää.

    ”Nyt kapasiteetti on jo sellainen, että ehdin puida itsellekin hyvillä keleillä.”

    Jarmo Ylesmäki

    Tilalla on ollut kaksi puimuria 2000-luvun alusta, jolloin Ylesmäen isä hankki toisen Claasin. Tuplakaluston taustalla oli, että itsellekin ehdittäisiin puida kuivalla säällä, eikä aina huonolla, jolloin ei urakoida.

    ”No, eihän se toteutunut ja itselle puitiin yhä huonolla kelillä. Nyt kapasiteetti on jo sellainen, että ehdin puida itsellekin hyvillä keleillä”, hän sanoo pilke silmäkulmassa.

    Puintiala on paisunut vähitellen nykyiseen tuhanteen hehtaariin, ja kalustoa on uusittu sen mukaan. Nyt käytössä ovat Claasin Tucano 320 ja kolme vuotta sitten uusittu Trion 640.

    Toista puimuria ajaa Ylesmäen veli Jari, joka pitää kesälomansa syksyisin ja auttaa vapaapäivinään myös kylvöillä.

    Kylvöurakointi on yksi Jarmo Ylesmäen tarjoamista urakointityölajeista. Puinti ja kalkinlevitys työllistävät häntä kuitenkin kaikkein eniten.
    Kylvöurakointi on yksi Jarmo Ylesmäen tarjoamista urakointityölajeista. Puinti ja kalkinlevitys työllistävät häntä kuitenkin kaikkein eniten. Kuva: Arto Takalampi

    Ylesmäki levittää Kauhavan-Järviseudun alueella pääasiassa Nordkalkin kalkkia, onhan Vimpelin tehdas naapurissa. Välillä lopahtanut tilojen kalkitusinto näytti maatalouden heikon kannattavuuden vuoksi hänen mukaansa jo huolestuttavalta.

    ”Lannoitteiden hinnan nousu kuitenkin muutti kaiken. Viljelijät alkoivat laittaa taas maitaan kuntoon ja kalkita enemmän, jotta lannoitteista saadaan paras hyöty.”

    ”Osa jätti jopa lannoittamatta ja laittoi säästyneet rahat kalkkiin eli jotain hyvääkin lannoitteiden hinnannousussa oli meikäläisen kannalta”, hän naurahtaa.

    ”Lannoitteiden hinnan nousu kuitenkin muutti kaiken. Viljelijät alkoivat laittaa taas maitaan kuntoon ja kalkita enemmän, jotta lannoitteista saadaan paras hyöty.”

    Jarmo Ylesmäki

    Kalkkiurakoinnissa taksapolitiikkaa joutuu justeeraamaan polttoainekustannusten noustessa, kun kalkit on usein ostettu jo puoli vuotta ennen kuin ne levitetään.

    ”Tänä vuonna osa jäi vielä levittämättä, kun talvi loppui kuin seinään kuukausi normaalia aikaisemmin. Talvellakin lunta oli niin vähän, ettei se tasannut yhtään peltojen pintaa. Samasta syystä myös lumenaurauksia oli vain muutaman kerran”, hän harmittelee.

    Aikainen kevät poltteli joillakin kylvöille lähtemistä, ja osin pellolle mentiinkin varsin aikaisin. Ylesmäki huomasi itsekin, kuinka toukokuun puolivälissä routa tuli muokatessa vastaan 15 sentissä.

    ”Vaikka sitä ennen satoi 20 milliä, se ei auttanut yhtään, sillä meilläkin routa oli talvella pahimmillaan 80 sentissä.”

    Tänä keväänä hän kylvi omia ja rahtipeltoja lähemmäs 400 hehtaaria. Viljan heikon hinnan vuoksi ei lohkoja kuitenkaan jätetty kylvämättä, sillä suurin osa asiakkaista on viljansa käyttäviä kotieläintiloja.

    Kortesjärveläisen urakoitsijan Jarmo Ylesmäen keväinen kylvöurakka oli kaikkiaan lähemmäs 400 hehtaaria omia ja rahtipeltoja. Tässä ladataan säiliöt täyteen ensimmäisten omien ohramaiden kylvöön Vimpelissä.
    Kortesjärveläisen urakoitsijan Jarmo Ylesmäen keväinen kylvöurakka oli kaikkiaan lähemmäs 400 hehtaaria omia ja rahtipeltoja. Tässä ladataan säiliöt täyteen ensimmäisten omien ohramaiden kylvöön Vimpelissä. Kuva: Arto Takalampi

    Ylesmäki on huomannut, että urakointi on viime vuosina yleistynyt varsinkin kotieläintiloilla. Hänen mukaansa jo jäähdyttelevät viljelijät turvautuvat usein urakointiin, kun kalusto alkaa vanhentua.

    ”Silloin ei uusia koneita enää haluta ostaa itselle. Niiden hinta on karannut niin korkeaksi, että niille olisi oltava tosi paljon käyttöä.”

    Ylesmäellä on useita urakointityölajeja, ja aikaisemmin hän seurasi niiden taloutta yhtenä kokonaisuutena. Sähköinen kirjanpito mahdollistaa nykyisin tarkemman seurannan myös työlajikohtaisesti.

    ”Sen perusteella näen heti, mitä mikin työlaji tuottaa ja mitkä ovat mahdollisuudet investoida uuteen kalustoon”, hän kiittelee.

    Lisää aiheesta
    • Toistaiseksi kaikki tekemäni puimurikaupat on tehty avoimuuteen ja luottamukseen perustuen, konekauppias Jussi Laitamäki kertoo tyytyväisenä.

      Maatalouskoneet | Kauppias: Puimurikauppa vaatii aikaa ja huolellisuutta ‒ nämä asiat vaikuttavat koneen vaihtoarvoon

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Jarmo Ylesmäki
    maatalous
    lannoitteet
    kalkinlevitys
    urakointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta