• Vähässäkyrössä kevät etenee normaalisti – ”Eihän tämän parempia kylvökelejä voisi olla”

    Myntin tilalla kevään kylvösesonki alkaa olla loppusuoralla ja toiveissa on vähintään keskinkertainen kasvukausi.
    Tilaajalle
    Pääasiassa yksin kylvöt suorittava Kari Hemminki on tyytyväinen alkaneen kasvukauden sääolosuhteisiin.
    Pääasiassa yksin kylvöt suorittava Kari Hemminki on tyytyväinen alkaneen kasvukauden sääolosuhteisiin. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Viljelijän arki
    17.5.202408:06
    Juho Hannuksela

    Vaasan Vähässäkyrössä, Vedenojan kylässä Myntin tilaa isännöivä Kari Hemminki oli keskiviikkona kylvämässä vehnää.

    ”Eihän tämän parempia kylvökelejä voisi olla”, sanoo kasvukauden alkuun tyytyväinen viljatilallinen.

    Kevään peltotyöt päästiin aloittamaan tilalla 28.4. peltojen muokkauksilla, jonka jälkeen on vuoronperään kylvetty ja muokattu, kertoo pääasiassa yksin peltotyöt hoitava isäntä.

    ”Noin 80 prosenttia pinta-alasta oli sängellä, joten keväällä tehtäviä muokkauksia riittää. Syysvilja-ala oli 15 hehtaaria, joka osaltaan helpottaa kevään työsesonkia” Hemminki kertoo.

    Kasvukauden alun haasteisiin lukeutuu pakkasjakso ja kylmä tuuli, joka kuritti lumen alta paljastuneita syysviljoja. Nyt lämpöisen sään myötä tilanne näyttää kuitenkin paremmalta.

    Reilun 150 hehtaarin peltoalalla kasvaa kuluvana kesänä monipuolisesti erilaisia viljoja ja palkokasveja.

    ”Ohra on edelleen pääkasvina, sen lisäksi on vehnää ja palkokasveista hernettä sekä härkäpapua. Monipuolisella laji- ja lajikekirjolla haetaan paitsi riskinjakoa, myös jaksotusta syksyn sadonkorjuukauteen”, Hemminki taustoittaa tilan viljelykiertoa.

    ”Tukitasojen tippuminen ja nousseet panoskustannukset, kuten lannoitteet, kasvinsuojeluaineet ja polttoöljy ottavat oman osansa viljan tilityshinnasta, joka nyt näyttää kohtuulliselta”, Kari Hemminki

    Kevät Vedenojalla on normaali, eikä liika märkyys ole aiheuttanut ongelmia.

    ”Kyllähän moni laskuoja oli täynnä vettä, muttei sitä pelloille saakka tullut. Säätösalaojakaivoilla olen saanut pidettyä vedenpinnan peltomaassa suhteellisen korkealla, joten toivon kosteutta kasvukaudelle riittävän myös sitä kautta”, Hemminki kertoo.

    Uuteen kasvukauteen tilalla lähdetään positiivisin mielin, ja satokaudesta toivotaan vähintään keskinkertaista.

    ”Tukitasojen tippuminen ja nousseet panoskustannukset, kuten lannoitteet, kasvinsuojeluaineet ja polttoöljy ottavat oman osansa viljan tilityshinnasta, joka nyt näyttää kohtuulliselta”, Hemminki huomauttaa.

    Tilalla panostetaan täsmäviljelyyn ja kokeillaan tulevallakin kasvukaudella uusia ideoita. Insinöörin koulutuksen hankkinut isäntä on varustanut konekalustoaan muun muassa automaattiohjauksella ja kylvökoneen paikkakohtaisella määränsäätöautomatiikalla, jolla lannoitetta saadaan menemään suunnitellun kartan pohjalta haluttu määrä.

    Myös puimurin satokartoittimen dataa hyödynnetään viljelyn suunnittelussa ja saadun kokonaiskuvan myötä mietitään toimenpiteitä jo tulevillekin kasvukausille.

    Lisää aiheesta
    • Rapsin kylvö Vihdissä maanantaina.

      Kasvintuotanto | Kevätkylvöistä tehty noin neljännes – kuivuus voi jo pian alentaa sato-odotuksia

    • Kovin paljon ei vielä olla normaalista myöhässä, Mikko Mäkelä arvioi maanantaina.

      Kasvintuotanto | ”Keväällä ollaan hyvällä mielellä, kun kaikki on edessä”

      Tilaajalle
    • Märkyys haittasi sadonkorjuuta pahasti viime syksynä Suomessa.

      Kasvintuotanto | Märkyys kurittaa peltoja Euroopassa – haittaa kasvustoille ja kevättöille

      Tilaajalle
    • Puintia Helsingin kaupungin omistamalla Haltialan tilalla.

      Kasvintuotanto | Helsingin kaupungilla on 330 hehtaaria peltoa – ”Koska maisemapelloilla ei ole tuotantotilojen satopaineita, voimme kokeilla rohkeammin”

    Artikkelin aiheet
    Vähässäkyrö
    maatalous
    viljely
    kylvökausi
    Kari Hemminki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle