• Voittaako suomalainen heinäntuottaja ja Youtube-tähti eurooppalaisen kisan? ‒ Amski tekee videoillaan tilan töitä

    Kilpailun tavoitteena on nostaa esiin laadukkaita maatalousaiheisia someprofiileja sekä blogeja.
    MT haastatteli Anne-Mari Tarkkiota vuonna 2020 heinätöiden aikaan.
    MT haastatteli Anne-Mari Tarkkiota vuonna 2020 heinätöiden aikaan.  Kuva: Jussi Partanen
    Maatalous|Maatalous
    6.11.202207:00
    Terhi Torikka

    Satakuntalainen viljelijä ja Youtube-tähti Anne-Mari Tarkkio on valittu kärkikolmikkoon saksalaisen maatalousyhteisö DLG:n maatalousvaikuttajien kilpailuun.

    ”Jännittynyt, kiitollinen ja yllättynyt”, Tarkkio kuvailee tunnelmiaan pari viikkoa ennen kisan ratkeamista.

    Voittaja valitaan Nuorten tuottajien juhlassa EuroTier-näyttelyn yhteydessä Saksan Hannoverissa 17. marraskuuta. Valinnan tekee asiantuntijoista koostuva tuomaristo.

    Tarkkion sarja on ”Best Agri Newcomer”, eli uusien tulokkaiden sarja. Kaksi muuta sarjaa ovat vaikuttajat ja bloggaajat. Kaikkiaan parhaimmistoon on valittu 11 henkilöä sosiaalisen median materiaalin perusteella.

    Palkinnon tavoitteena on nostaa esiin kiinnostavia ja laadukkaita maatalousalan blogeja sekä sosiaalisenmedian profiileja.

    Isännättäreksi itseään kutsuvan agrologin Youtube-kanavalla amski on yli 25 000 seuraajaa ja hänen vloginsa eli videobloginsa ovat keränneet yhteensä yli 7,3 miljoonaa katselua. Instagramista ja TikTokista Tarkkion löytää nimellä amskidabamski.

    Videoilla Tarkkio tekee tilan töitä ja kertoo niistä. Hän kuvaa yleensä kaiken materiaalin itse, apuvoimia on käytössä vain harvoin.

    Youtube-kanavalla Amski on yli 25 000 seuraajaa ja hänen vloginsa eli videobloginsa ovat keränneet yhteensä yli 7,3 miljoonaa katselua.

    ”Pystyn ajamaan koneita ja lentämään dronea samaan aikaan. Onneksi olen ajanut niin paljon, että se sujuu, vaikka lentäminen vaatii enemmän keskittymistä”, Tarkkio kertoo.

    Viime kesänä kuvattu heinänteosta kertova video on Tarkkion omasta mielestä hyvä otos siitä, mikä on hänen toimintansa idea.

    Kuvaamisen ja somesisällön tuottamisen lisäksi Tarkkion arkeen kuuluu syksyllä ja talvella heinätoimituksia sekä metsätöitä.

    Lisää aiheesta
    • Anne-Mari Tarkkio on yksi viidestä maaseutunuorten viestintäkampanjan kasvoista. Hänen tilallaan tuotetaan heinää muun muassa hevosille.

      Nuori viljelijä katsoo tulevaisuuteen, haluaa tuulettaa vanhentuneita käsityksiä viljelijöistä – ”Semmoinen vanha jäärä, jolla on uudistuskammo ja joka haluaa tehdä kaiken samalla tavalla kuin aina ennenkin”

    • Anne-Mari Tarkkio tarkkaili kuivuuden vaurioittamaa nurmikasvustoa sunnuntaina.

      Kuivuus pakotti sadettamaan peltoja – kuivaheinäpelloilla toinen katovuosi peräkkäin

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    somevaikuttajat
    YouTube
    DLG
    heinäntuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen