• Hyväkuntoinen vaihtokone menee nopeasti kaupaksi

    Maatalouskonekaupan vaihtokoneilla on kova kysyntä. Isommat hinattavat kasvinsuojeluruiskut myydään jo ennen kuin ne ehtivät nettiin vaihtokonesivuille.
    Tilaajalle
    Joensuun Hankkijalla työskentelevän Isto Sallisen mukaan nostolaitekiinnitteisten ruiskujen kiinnitysmekanismi kiinnostaa viljelijöitä.
    Joensuun Hankkijalla työskentelevän Isto Sallisen mukaan nostolaitekiinnitteisten ruiskujen kiinnitysmekanismi kiinnostaa viljelijöitä. Kuva: Ilpo Paananen
    Maatalous|Koneet ja kulkuneuvot
    9.5.202407:00
    Ilpo Paananen

    Kevät on maatalouskonekaupassa vilkasta aikaa ja silloin myydään pääasiassa edullisempia koneita. Isompien ja kalliimpien koneiden kauppa käy syyskaudella ennakkokauppoina.

    ”Meillä ennakkokauppa on kovimmillaan ennen vuodenvaihdetta. Sitten kysyntä rauhoittuu ja vilkastuu uudestaan kun kevätaurinko alkaa lämmittämään”, vahvistaa Hankkija oy:n tuoteryhmäpäällikkö Olli Korhonen.

    Karkeasti jaoteltuna kalliimmat ja erikoisemmat koneet ostetaan ennakkokaudella, ja kevyemmin varusteltuja tasaisemmin läpi vuoden. Toimitusajat ovat pääosin lyhentyneet ja suosikkimalleja saa nopeasti.

    ”Toisaalta jos haluaa tietyillä varusteilla olevan UX -mallin kasvinsuojeluruiskun, niin sen toimitusaika on valitettavasti edelleen noin vuoden.”

    Kalliimman luokan uusia kasvinsuojeluruiskuja ostetaan Pohjois-Karjalassa enimmillään muutamia kappaleita vuosittain, kertoo Isto Sallinen.
    Kalliimman luokan uusia kasvinsuojeluruiskuja ostetaan Pohjois-Karjalassa enimmillään muutamia kappaleita vuosittain, kertoo Isto Sallinen.  Kuva: Ilpo Paananen

    Toimitusaikaan vaikuttaa koneisiin asiakkaiden pyynnöstä tehtävät jälkivarustelut ja varusteiden muuttaminen.

    ”Yleensä putkikoneissa on jotain, mikä ei ihan täsmää asiakkaan toiveisiin”, Korhonen sanoo.

    Isompiin 4 500 – 5 500 litran ruiskuihin siirtyminen näkyy yleisenä kehityksenä. Samoin työleveydet ovat kasvaneet 30 metristä ja 36 metriin.

    Valtaosa isoista ruiskuista myydään 50 sentin lohkoautomatiikalla. Lisäksi käyttäjät panostavat pesu-, sekoitus- ja täyttöautomatiikkaan. Näissä hyödynnetään myös Isobus -teknologiaa.

    ”Käyttäjillä voi olla jo ennestään Isobus-traktori ja siinä traktorin oma näyttö. Tällöin ei tarvitse ostaa erillistä näyttöä ruiskun hallintaan.”

    ”Hinattavien ruiskujen etuna on parempi näkyvyys taakse ja pienemmän traktorin käyttö isosta vesimäärästä huolimatta.” Olli Korhonen

    Hankkijan myymistä uusista ruiskuista 80 prosenttia on vedettäviä ruiskuja ja nostolaitteisiin kiinnitettävien osuus on pudonnut viidennekseen. Yleisin myytävä malli on Amazone UG 2200 varustettuna 21 metrin Super S2 -puomistolla. Hintaluokka on runsaat 46 000 euroa.

    ”Hinattavien ruiskujen etuna on parempi näkyvyys taakse ja pienemmän traktorin käyttö isosta vesimäärästä huolimatta.”

    Halvinta ruiskua havitteleva joutuu tyytymään etusäiliö-malliin, jossa ei ole lainkaan automatiikkaa.

    Automatiikan lisääminen nostaa myös hintaa. Etusäiliön käytössä traktorista tulee pieni itsekulkeva kasvinsuojeluruisku. Se on helppo ajettava ja mukaan saadaan isompi vesimäärä kerralla.

    Kuva: Ilpo Paananen

    Myyntiin tulevien vaihtokoneiden kunto vaihtelee suuresti, kertoo myyntipäällikkö Jarkko Kangasniemi NHK-keskuksesta.

    Hyvin pidetty ja vähän ajettu vaihtokone löytää aina uuden omistajan. Parhaimmillaan vaihtokone on jo myyty ennen kuin uusi on luovutettu.

    ”Saattaa olla ettei kone ole ehtinyt edes tulla vaihtokonesivuille myyntiin. Hinattavista niittomurskaimista on ylitarjontaa tällä hetkellä.”

    Myyjäliikkeet joutuvat harkitsemaan, mitä koneita otetaan vaihdossa vastaan. Jos tiedetään ettei koneelle ole ostajia, sitä ei oteta vaihdossa.

    Vaihtokoneiden hintoihin vaikuttaa kysynnän ja tarjonnan laki. Jos konetta kysytään paljon ja niitä on vähän tarjolla, hintataso nousee. Jos vastaavasti samanlaisia vaihtokoneita on paljon myynnissä ja kysyntää vähän, se pudottaa hintoja.

    ”Usein vaihdossa tulee saman kategorian kone kuin myyty uusi kone. Esimerkiksi noukintavaunukaupassa vaihdossa tulee noukintavaunu.”

    ”Usein vaihdossa tulee saman kategorian kone kuin myyty uusi kone. Esimerkiksi noukintavaunukaupassa vaihdossa tulee noukintavaunu.” Jarkko Kangasniemi

    Yleinen käytäntö on, että kalliimmat maatalouskoneet ostetaan usein jo edellisenä syksynä ja varmistetaan se, että saadaan kone mieleisillä varusteilla. Keväällä ja kesän kynnyksellä ostetaan enemmän halvempia koneita, jotka menevät heti käyttöön, kuten kultivaattoreita ja niittokoneita.

    ”Keväällä vaihtokonekauppa käy hyvin ja silloin on myös enemmän tarjontaa.”

    Vaihtokonesivuilta löydetty vaihtokone myydään yhä useammin puhelinkeskustelun perusteella ilman, että ostaja näkee fyysisesti koneen.

    ”Myös huutokaupan kautta menee koko ajan enemmän vaihtokoneita ja se on pelkkää nettikauppaa.”

    Maatalouskoneiden vaihtokonekauppa

    Kesän kynnyksellä ostetaan heti käyttöön meneviä koneita

    Kalliimmat koneet ostetaan ennakkokauppoina edellisenä syksynä

    Hintaan vaikuttaa kysynnän ja tarjonnan laki

    Kone ostetaan yhä useammin netistä tai puhelinkeskustelun perusteella

    Lisää aiheesta
    • Jukka Lemmetyinen (vas.) korostaa kuuntelemisen tärkeyttä vaihtokonekauppaa hierottaessa. Kun asiakkaan toiveet ja tarpeet ovat selvitetty, on myyjän vuoro perustella parasta vaihtoehtoa yrittäjälle. Jouni Mäkisalo tutustuu käytettyyn Valtraan.

      Maatalouskoneet | Nyt kysytään käytettyä traktoria, jossa on automaattiohjaus ja 57 kilometrin tuntinopeus, sanoo kokenut konekauppias

      Tilaajalle
    • Valmet 502:a on vaihtunut tämän vuoden aikana jo lähes 500 kappaletta.

      Maatalouskoneet | Näin käytettyjen traktoreiden kauppa käy nyt ‒ kärjessä kultakauden suosikit

    Artikkelin aiheet
    maatalouskonekauppa
    vaihtokoneet
    kasvinsuojeluruiskut
    Hankkija
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Jämäkkä Thaler on puskuvoimainen pienkuormain maatilan pihatöihin ‒ työntövoimaa on runsaasti

    Tilaajalle
  • Argo on kuusipyöräinen hankaliin maasto-olosuhteisiin tarkoitettu amfibioajoneuvo.

    Koneviesti | Kokeilu: Hankalien maasto-olosuhteiden menijä kulkee sekä maastossa että vedessä

    Tilaajalle
  • Kronoksen Extendo 730 Prossa leikkuupää voidaan siirtää traktorin sivulle. Puomistoon on tullut yksi nivel lisää sekä automatiikkaa hallintaan. Puomin ulottuvuus on 7,3 metriä, ja siinä on laajakulmanivelet.

    Koneviesti | Kronoksen Extendo -murskaimessa puomi taittuu eteen ‒ kuskin ergonomia paranee