• Agribisnes-kisaan lähti mukaan 18 joukkuetta, joista kolme Viikistä

    Kuukauden päästä selviää, mistä löytyvät Suomen talousviisaimmat maatalousopiskelijat.
    Kilpailussa hoidetaan karjatilaa.
    Kilpailussa hoidetaan karjatilaa. Kuva: Ari Nakari
    Maatalous
    6.11.201721:30
    Veikko Niittymaa

    Maatalousalan korkeakouluopiskelijoille suunnattuun talouskilpailuun, Game of Agribisnesiin, lähti mukaan 18 joukkuetta, joista kussakin on 2­–4 jäsentä.

    Mukana on kolme ryhmää maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta Helsingistä, ainakin yksi yliopiston ja ammattikorkeakoulun sekajoukkue ja muut ovat ammattikorkeakoulujen joukkueita, kertoo hankkeen puuhamies Osmo Autio Lapualta.

    Joukkueita on enemmän kuin alkuperin odotettiin, Autio myhäilee tyytyväisenä.

    Kisa on kaksivaiheinen ja karsintakilpailusta loppukilpailuun selvinneille on luvassa tiukka taisto. Koko kilpailu käydään verkossa, jotta kilpailijoiden ei tarvitse matkustaa eikä matkustaminen vaikuta osallistumiseen.

    Loppukilpailu käydään 1.-2. joulukuuta, ja tulokset tiedetään toisen loppukilpailupäivän illalla. Voittajalle on luvassa 3000 euron palkinto.

    Autio on hieman yllättynyt siitä, ettei kilpailu kiinnostanut oppilaitoksia eikä maatalousalan toimijoita kuten pankkeja tai lihataloja. "Kannustusta tuli, mutta ei muuta."

    Kilpailun aikana joukkueet hoitavat isoa karjatilaa kuuden vuoden ajan. Vuosiin mahtuu onnistumisia ja myös epäonnistumisia. Niistäkin pitää selvitä.

    Pisteitä kertyy muun muassa omavaraisuusasteesta, kassan riittävyydestä ja velkojen määrästä per käyttökate. Kassaa ei saa päästää miinukselle, mutta lainaa voi ottaa, kunhan sitä alkaa lyhentää heti noston jälkeen.

    Aution mukaan kilpailulla herätellään opiskelijoita oivaltamaan, miten tärkeää on pitää tilan taloudesta huolta ja käyttää todellisia lukuja, kun investointeja suunnitellaan. Luken tuoreet tiedot tilojen kannattavuuskertoimista kertovat, että talousosaamisessa on rutkasti parantamista.

    Autio pelkää, että tilojen lopettamiset, konkurssit ja velkajärjestelyt lisääntyvät lähivuosina. "Omavaraisuudessa ollaan Ruotsin tiellä."

    Kilpailun järjestää Agrimestarit-yhdistys, jossa on mukana kolmisenkymmentä yksityistä maatilojen talousneuvojaa.

    Artikkelin aiheet
    agribisnes
    maatalous
    talouskilpailu
    opiskelijat
    maatalouden talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle