• Säästöihin pyrkivä HKScan vähentää Raumalla 55 työtehtävää – Tanskassa siipikarja tuo konsernille nostetta, Euroopan sikakriisi sotkee Baltian markkinoita

    HKScan on nostanut myyntihintojaan ja niitä tullaan painottamaan myös tästä eteenpäin, summaa toimitusjohtaja Tero Hemmilä.
    Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Talous
    20.7.202217:00
    Tuulikki Viilo

    HKScan on vahvistanut tulostaan haastavan alkuvuoden jälkeen.

    Yhtiön liikevaihto kasvoi toisella vuosineljänneksellä 13 prosenttia. Yhteensä liikevaihto oli huhti-kesäkuussa 506 miljoonaa euroa.

    ”Tuotantopanosten hyvin voimakas ja poikkeuksellinen hinnannousu on katettu ja tuottajahintoja nostettu”, summaa toimitusjohtaja Tero Hemmilä.

    ”Ensimmäinen kvartaali oli meille vaikea. Kakkoskvartaalilla on päästy hyvin rytmiin mukaan.”

    Myyntihintojen poikkeuksellisen suuret korotukset ovat olleet Hemmilän mukaan välttämättömiä. ”Myyntihintoja tullaan painottamaan myös tästä eteenpäin, mikä tuo lisää kasvua.”

    Tuottajahintoihin kustannusten nousu ei ole kuitenkaan vielä mennyt täysin läpi. Lihan saatavuus kotimarkkinoilla on HKScanille riski tulevina vuosina.

    Suomessa HKScan paransi vertailukelpoista liiketulostaan erityisesti vuosineljänneksen lopulla. Liikevaihto kasvoi toisella neljänneksellä yhteensä 10 prosenttia.

    Pandemiarajoitusten poistuminen on vahvistanut hotelli- ja ravintola-alan myyntiä.

    Myös Tanska kohensi tulostaan erittäin hienosti, Hemmilä kertoo. ”Tanskan siipikarjaliiketoimintaa on kehitetty ja kysyntä on erittäin vahvaa.”

    Siipikarjanlihan suosion kasvusta kertoo muun muassa broilerijauhelihan kysynnän kasvu.

    Ruotsissa ja Baltiassa alkuvuosi on ollut sen sijaan haastava.

    Baltian markkinoita sotkee eurooppalainen sikakriisi, Hemmilä kertoo.

    ”Baltian markkina on ollut hyvin avoin sille markkinahinnalle, mikä Euroopassa toteutuu. Suomessa ja Ruotsissa kotimaisuuden merkitys on suurempi, eivätkä hintavaikutukset tule yhtä suoraan läpi.”

    Vahvistumisesta huolimatta tammi-kesäkuun liiketulos jää yhä yhteensä miinusmerkkiseksi.

    ”Koko alkuvuosi on vielä 12 miljoonaa miinuksella. Taustalla on voimakas inflaatio ja sen vaikutus käyttöpääomaan”, kertoo liiketoiminnan rahavirrasta talousjohtaja Jyrki Paappa.

    Siipikarjaliiketoiminnassaan HKScan tavoittelee Suomessa kolmen miljoonan euron säästöjä. Rauman yksiköstä vähennetään kaikkiaan 55 työtehtävää.

    Kuluttajien ostostovoima heikkenee ja ruoan osuus kulutusmenoista kasvaa. Muutosta kuluttajakäyttäytymisessä nähdään todennäköisesti kesän jälkeen, Paappa arvioi.

    Lue lisää:

    HKScan kasvatti liikevaihtoaan myyntihintojen korotuksilla

    HKScan aloittaa muutosneuvottelut siipikarjaliiketoimintaan kuuluvissa Rauman ja Euran yksiköissä: Raumalla 210 työsuhdetta voi päättyä

    Oikaisu 22.7.: Täsmennetty talousjohtaja Jyrki Paappan kommenttia.

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle