• Todellinen harvinaisuus: Vompatti-vasikka syntyi terveenä, vaikka emä poiki sen kuolleen kaksosen kuusi viikkoa aiemmin

    Eläinlääketieteen tohtori Juhani Taposen mukaan tapaus on hyvin harvinainen, mutta ei ainut laatuaan.
    Seireeni-lehmä on ollut Vompatin syntymän jälkeen pirteä, samoin vasikka.
    Seireeni-lehmä on ollut Vompatin syntymän jälkeen pirteä, samoin vasikka.  Kuva: Maria Lundström, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Maatalous|Maidontuotanto
    19.7.202318:00
    Terhi Torikka

    Oriveteläisellä Maria ja Eino Iso-Pärnän maitotilalla tapahtui heinäkuun alussa poikkeuksellinen poikiminen.

    Ayrshirelehmä Seireeni, joka oli toukokuussa umpeen panemisen jälkeen luonut kuolleen vasikan, poikikin heinäkuussa toisen kaksosvasikoista elävänä.

    ”Juhannuksena aloin katsoa, että sillä on kuitenkin vielä vasikka mahassa”, Maria Iso-Pärnä kertoo.

    Paikalla muissa asioissa käynyt eläinlääkäri oli samaa mieltä. Heinäkuun alussa, noin kuusi viikkoa kuolleen vasikan syntymän jälkeen, lehmä poiki terveen ja reippaan sonnivasikan.

    Kummankin vasikan täytyy olla saanut alkunsa samasta siemennyksestä, muuta mahdollisuutta ei ole, Iso-Pärnä kertoo.

    Tapaus on hyvin harvinainen, kommentoi kotieläinten lisääntymistieteen professori Juhani Taponen Helsingin yliopistosta.

    ”Kirjallisuudesta löytyy maininta tällaisista. Tapaukset ovat hyvin harvinaisia ja poikkeuksellisia, mutta niitä on tapahtunut.”

    Taposen mukaan esimerkiksi Suomessa vastaavaa ei tapahdu edes vuosittain. ”Henkilökohtaisesti minulla ei ole koskaan 30 vuoden aikana ollut tällaista potilasta.”

    Harvinaisia tapauksia ei ole dokumentoitu niin, että varmaa selitystä syihin olisi tiedossa.

    ”Lehmän kohtu on kaksisarvinen. Oletus on, että eläin pystyy tyhjentämään kohdun toisen sarven sekä avaamaan ja sulkemaan kohdun kaulan uudelleen.”

    3-vuotias Seireeni oli poikinut kerran aiemmin, silloin aivan normaalisti. Lehmä kantaa vasikkaa normaalissa tiineydessä yhdeksän kuukautta.

    Taponen arvioi, että poikkeuksellisella tapauksella ei ole vaikutusta Seireenin tuleviin tiineyksiin. ”Koska tiineys päättyi terveeseen vasikkaan, tilanne on normaali.”

    Iso-Pärnän mukaan tilan 20 lehmän karjassa syntyy kaksosia noin kerran vuodessa. ”Ilmeisesti tämän vuoden kaksoset olivat nyt tässä. Koskaan ennen ei ole vastaavaa tapahtunut.”

    Lisää aiheesta
    • Simmental-rotuinen Supina-emo hoitaa hellästi vasikkaansa, ja käyttäytyy rauhallisesti myös tilallisten ollessa lähellä. Vasikan isä on rodultaan Blonde d’Aquitane.

      Eläimet ja kasvit | Pikkuinen vasikka hämmästytti eläinlääkärin ja lomittajan – ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

    • Anja ”Mimmu” Kotkavalkamalla riitti yhä edelleen tarinoitavaa lehmien kanssa, vaikka vuosista karjanhoitajana on jo vierähtänyt muutamakin vuosikymmen.

      Maidontuotanto | Tämä rakkaus on ikuista: 89-vuotias entinen karjanhoitaja palasi vielä kerran navettaan – ”Lehmä on viisaampi kuin yksikään ihminen”

    Artikkelin aiheet
    poikkeuksellinen poikiminen
    Ayrshirelehmä
    kaksosvasikka
    eläinten lisääntyminen
    Helsingin yliopisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle