• Ymmärtääkö Yle lihantuottajien ahdinkoa? Ylen uutispomo Panu Pokkinen vastaa MT Livessä

    Yle pyrkii tuomaan maatalouteen liittyviä asioita jatkossa nykyistä hieman voimakkaammin esiin, kertoo Panu Pokkinen MT Live -lähetyksessä.
    Asiat alkavat Panu Pokkisen mukaan kiinnostaa suomalaisia eri tavalla, kun ne tulevat näkyviksi.
    Asiat alkavat Panu Pokkisen mukaan kiinnostaa suomalaisia eri tavalla, kun ne tulevat näkyviksi. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Maatalous
    7.5.202519:00
    Paula Liesmäki

    Yle ymmärtää lihantuottajien ahdinkoa, sanoo Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Panu Pokkinen.

    Myös Yle on seurannut jauhelihapulaa. Asiat alkavat Pokkisen mukaan kiinnostaa suomalaisia eri tavalla, kun ne tulevat näkyviksi.

    ”Uskon, että ’jauhelihakohu’ on yksi asia tuomaan lihateollisuuden näkökulmaa ja siinä olevia ongelmia suomalaisten tietoon, mikä voi olla ensimmäinen askel siinä, että asiat lähtevät etenemään parempaan suuntaan”, Pokkinen kertoo MT Live -lähetyksessä.

    Pokkisen mukaan Yle pyrkii tuomaan maatalouteen liittyviä asioita jatkossa nykyistä hieman voimakkaammin esiin.

    Paikallisuutistoiminta eli Pasilan pääkonttorin ulkopuolella tehtävä journalismi ottaa jatkossa vastuulleen tiettyjä teemakokonaisuuksia, kuten maatalouden, metsäteollisuuden ja raja-asiat.

    ”Tällä jaottelulla tähdätään siihen, että maatalouteen liittyvät asiat tulisivat jatkossa ehkä hieman voimakkaammin esiin kuin tähän asti.”

    Pokkista haastatteli lähetyksessä MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso.

    Lisää aiheesta
    • Suomessa on tuoreiden tutkimusten mukaan EU:n kannattavin kauppa, joten sillä on varaa tulla katteissaan vastaan toisin kuin tuottajilla.”, Sari Essayah painottaa.

      Elintarviketeollisuus | Essayah jyrähti jauhelihapulasta: Kaupan ja lihatalojen nostettava tuottajahintojaan

    • Tuontiruokaa. Kirjoittaja muistuttaa, ettei suomalaista ruokaa ole ilman suomalaista maataloutta.

      Politiikka | Lukijalta: Kauppa leikkii ruualla, jota se pitää arvottomana

    • Jauhelihapulaan vaikuttaa muun muassa nautakarjatilojen ennakoitua nopeampi vähentyminen.

      Lihantuotanto | Jauhelihapula toi kannattavuusongelmat näkyväksi – ”Nyt ratkaistaan suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuus”

    • Juha Tenho kertoo, että arvostus nautaa kohtaa on viime vuosina noussut. Ruokaa laitetaan huolella ja ajan kanssa.

      Lihantuotanto | Jauhelihasta on pulaa – näin poikkeuksellinen tilanne näkyy suoramyyntitilalla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Yle
    Panu Pokkinen
    maatalous
    lihantuottajat
    MT Live
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen