• Jauhelihasta on pulaa – näin poikkeuksellinen tilanne näkyy suoramyyntitilalla

    Tenhon tilalla on käsissään koko naudanlihan arvoketju vasikasta lihanmyyntiin.
    Tilaajalle
    Juha Tenho kertoo, että arvostus nautaa kohtaa on viime vuosina noussut. Ruokaa laitetaan huolella ja ajan kanssa.
    Juha Tenho kertoo, että arvostus nautaa kohtaa on viime vuosina noussut. Ruokaa laitetaan huolella ja ajan kanssa. Kuva: Jussi Partanen
    Maatalous|Lihantuotanto
    16.4.202506:00
    Heli Lehtelä

    Porin seudulla kauppojen jauhelihahyllyt ammottavat yhä tyhjyyttään. Samalla seudulla, Kullaalla, nautaa ja karitsaa suoraan myyvä Tenhon tila ei kuitenkaan ole huomannut asiakaskuntansa merkittävästi kasvaneen jauhelihapulan myötä.

    ”Ei voi sanoa, että kysyntämme olisi lisääntynyt. Naudan menekki on ollut hyvä koko kevään, mitään erityistä kysynnän kasvua emme havainneet siinä vaiheessa, kun jauhelihapula alkoi”, toteaa tilan nykyinen isäntä Juha Tenho.

    Tilan oma teurastamo pyörii vanhaan malliin, eikä niukkuus koettele pelkästään oman tilan eläimiä teurastavaa yksikköä. Reilut 150 limousine-emoa poikii tänäkin keväänä, teuraat kasvatetaan itse ja teurastetaan omassa tilanteurastamossa.

    ”Joka toinen viikko olemme maanviljelijöitä ja joka toinen viikko lihan myyjiä. Teurastukset tehdään kahden viikon välein”, Tenho kertoo.

    Oman perheen työpanoksen lisäksi on myös palkattu työvoimaa. Tila on omavarainen myös eläinten rehun suhteen.

    Tenhon tilan naudat ovat limousine-rotua.
    Tenhon tilan naudat ovat limousine-rotua. Kuva: Jussi Partanen

    ”Perustimme tilateurastamon vuonna 1995. Siellä ei ole teurastettu koskaan muita kuin omia eläimiä. Se on ollut meille aina tietoinen valinta. Asiakkaat ovat alusta saakka kyselleet asiasta ja arvostaneet sitä.”

    Suoramyynnissä tilalla on vielä pidemmät perinteet.

    ”Se on aloitettu jo 1980-luvun alussa. Asiakaskunta on vankistunut ajan myötä ja suoramyynnin voi sanoa pitäneen tilan pystyssä siitä asti ja mahdollistaneen sen laajentamisen.”

    Vaikka pääosin lihan myydään oman tilan myymälästä, toimitetaan Tenholta lihaa myös seudun kahteen Prismaan ja kahteen ravintolaan. Lihaa saa myös Porin Rekosta.

    ”Ei jauheliha ole lainkaan kysytyimpiä tuotteitamme.”

    Juha Tenho

    Lihatalot ovat kertoneet suomalaisten haluavan ostaa nautansa lähinnä jauhelihana ja fileinä. Juha Tenho kertoo asiakkaidensa ostokäyttäytymisen poikkeavan tästä merkittävästi.

    ”Ei jauheliha ole lainkaan kysytyimpiä tuotteitamme. Mitä erikoisempi pala, sitä paremmin se menee kaupaksi. Hännät ja kielet ovat olleet jo pitkään haluttuja.”

    Juha Tenho kertoo suoramyyntitilan kulkeneen omaa polkuaan jo 1980-luvun alusta. Joona Tenho on naudoille tuttu ja turvallinen hahmo.
    Juha Tenho kertoo suoramyyntitilan kulkeneen omaa polkuaan jo 1980-luvun alusta. Joona Tenho on naudoille tuttu ja turvallinen hahmo. Kuva: Jussi Partanen

    Pikkuhiljaa viimeisten vuosien aikana on ollut havaittavissa naudan arvostuksen lisääntyvän.

    ”Asiakkaamme näkevät paljon vaivaa ruoanlaiton eteen ja tietävät siitä paljon. Ja jos joku haluaa neuvoja, niin tietysti mekin annamme niitä mielellämme.”

    Suoramyyntitila hinnoittelee lihan maltillisesti, hintataso on samaa luokka kuin alueen kaupoissa.

    ”Hinta määräytyy ensisijaisesti oman kulurakenteemme pohjalle. Siinä on huomioitava monta eri tekijää, kuten esimerkiksi tilan sijainti. Meidän on saatava joka gramma lihaa myytyä.”

    Lisää aiheesta
    • Tyhjiä jauhelihahyllyjä Paratiisinmäen Salessa Porissa maanantaina.

      Elintarviketeollisuus | Kauppojen lihahyllyt tyhjinä pääsiäisen alla – asiakkaat hamstraavat

    • Myös Suomessa on pulaa niin lihasta kuin vasikoistakin naudanlihan kysynnän ollessa tarjontaa suurempaa.

      Lihantuotanto | Puolalaiset lihanostajat etsivät Suomesta nautoja halpojen hintojen vuoksi

      Tilaajalle
    • Ruokaketjun tulonjaon reiluuttamisesta on puhuttu jo pitkään. Tekojen aika olisi viimeistään nyt.

      Lihantuotanto | Näin lihatalot reagoivat naudan huvetessa hyllyiltä‒ asenteet vientiä kohtaan vaihtelevat suuresti

      Tilaajalle
    • Tero Lahdella on lypsykarjatila Karstulassa. Arkistokuva.

      Lihantuotanto | MTK:n lääke jauhelihapulaan: "Sopimukset auki, tuottajien mitta on nyt täynnä"

      Tilaajalle
    • Kansanedustaja ja naudanlihantuottaja Timo Mehtälä (kesk) penää kaupanalalta vastuuta muustakin kuin vain oman katteen kasvattamisesta.

      Lihantuotanto | Tyhjät jauhelihahyllyt: Kauppa saa syyttää itseään vaikeasta tilanteesta, naudanlihantuottaja arvioi

      Tilaajalle
    • Euroopassa on niukkuutta naudanlihasta, mikä kasvattaa erityisesti siipikarjan kysyntää. Arkistokuva

      Lihantuotanto | Siipikarjan kysyntä Euroopassa kasvaa – Kykeneekö kotieläintuotanto vastaamaan siihen?

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys