• Jätevedenpuhdistamot kieltäytyvät lannasta

    Lanta on liian väkevää jätevedenpuhdistamoille. Ratkaisu varasto-ongelmaan on keksittävä muualta. Pekka Fali
    Lanta on liian väkevää jätevedenpuhdistamoille. Ratkaisu varasto-ongelmaan on keksittävä muualta. Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkisto
    Maatalous
    17.10.201216:00
    Juhani Reku

    Jätevedenpuhdistamot eivät ota vastaan karjanlantaa.

    Ympäristöministeriö esitti perjantaisessa ohjeessaan yhdeksi vaihtoehdoksi, että lantavarastojen täyttymisen kanssa painiskelevat tilat tarjoaisivat lantaa jätevedenpuhdistamoiden käsiteltäväksi.

    MT tiedusteli kymmeneltä jätevedenpuhdistamolta eri puolilta Suomea, ovatko nämä valmiita ottamaan vastaan ja käsittelemään sian- tai lehmänlantaa.

    Kaikki kyselyyn vastanneet puhdistamot totesivat, ettei vastaanottoon ole edellytyksiä.

    Tärkein perustelu kieltäytymiselle oli käsittelyyn tarvittavan ympäristöluvan puuttuminen.

    Puhdistamoilla on yleensä ympäristölupa yhdyskuntajätevesien sekä sakokaivolietteiden ja umpisäiliöjätevesien käsittelyä varten.

    ”Ympäristölupamme ei mahdollista eläinperäisten lietelantojen vastaanottoa”, toteaa Kaakkois-Suomessa jätevesien käsittelystä vastaavan KSS Energia Oy:n johtaja Markku Tommiska.

    Karjanlannan koostumus tuottaa jätevedenpuhdistamoille ongelmia. Puhdistamoiden prosessit eivät kestä ravinnemääriltään erittäin väkevää karjanlantaa.

    ”Toisin kuin lietelanta, normaali jätevesi on suurimmalta osaltaan vettä. Lannan ravinnepitoisuudet ovat yhdyskuntajätevesiin verrattuna niin moninkertaiset, että niiden käsittely olisi täysin mahdotonta”, toteaa eteläpohjalaisen Kuortaneen vesihuoltolaitoksen vastaava hoitaja Kari Merijärvi.

    Useat vastaajat totesivat myös, ettei puhdistamolla ole mahdollisuutta ottaa vastaan lantaa.

    ”Lanta ja lietelanta ovat kuormittavaa tavaraa. Pienikin määrä lietteitä kuormittaisi puhdistamoa suuresti”, toteaa laitospäällikkö Timo Seppä Alavuden kaupungilta Etelä-Pohjanmaalta.

    Merijärven mukaan lietelantaa täytyisi todennäköisesti laimentaa vedellä, jotta se pystyttäisiin pumppaamaan yhdyskuntajätevedelle mitoitettuun puhdistamoon. Tarkkaa laimennussuhdetta hän ei osaa sanoa, mutta arvioi lannan ja veden suhteeksi jopa 1/100.

    Työpäällikkö Pekka Askola Laitilan kaupungista Varsinais-Suomesta arvelee, että aikaa pitäisi varata lannan käsittelyyn runsaasti.

    ”Käytännössä se tarkoittaisi useiden viikkojen tai kuukausien välivarastointia ennen lietelannan syöttämistä prosessiin.”

    Lisäksi MT kysyi mahdollisuutta lannan vastaanottoon yhdeksältä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran lannoitevalvonnan hyväksymältä biokaasu- ja kompostointilaitokselta.

    Niistä yksi, Kiteellä toimiva Biokymppi oy, oli valmis vastaanottamaan lantaa.

    ”Tällä hetkellä biokaasulaitoksemme ei käsittele lantaa, mutta meillä on valmius ottaa sitä vastaan. Ympäristöluvan mukaisesta kapasiteetista meillä on vapaana tälle vuodelle noin 5 000 tonnia”, kertoo Biokympin toimitusjohtaja Mika Juvonen.

    Juvonen kuitenkin pahoittelee, ettei biokaasulaitos pysty ratkaisemaan tilojen lantaongelmaa. ”Lannan määrä ei merkittävästi vähene laitoksella, vaan sieltä tulee lähes sama määrä tuotetta ulos kuin sinne sisään syötetään.”

    Tavoitteena on, että viljelijä on valmis ottamaan vastaan laitoksessa syntyvää lannoitevalmistetta.

    Sen sijaan muut biokaasu- ja kompostointilaitokset kieltäytyivät.

    ”Emme ota vastaan. Ei sovellu prosessiimme”, toteaa tuotantopäällikkö Hannu Nyman forssalaisesta Envor Biotech Oy:stä.

    JUHANI REKU

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    jätevedenpuhdistamot
    karjanlanta
    ympäristölupa
    biokaasulaitos
    Ympäristöministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle