Konealan osaajat vähenevät, ja alalle on vaikea saada työvoimaa. Esimerkiksi uusia kuorma-autokortteja ajetaan vain 9 000 vuodessa, kertoo Teknisen kaupan liiton johtava asiantuntija Juha Ala-Hiiro.
”Kuljettajapuoli on tosin saanut vähän nostetta. Sen huomaa huoltoasemilla, kun monista rekoista tulee naiskuljettaja.”
Ala-Hiiro näkee naisten kouluttautumisen työkoneasentajatutkintoon mahdollisuutena alan kasvulle.
Diagnostiikka ja tehdaskunnostetut osat ovat tehneet esimerkiksi autonasennuksesta siistimpää ja houkuttelevampaa.
Eniten vaikuttaa kuitenkin asenne ammatillista koulutusta kohtaan.
”Tarvitaan hyviä käsillä tekijöitä monelle toimialalle.”