• MTK ehdottaa kriisikeskusta johtamaan ASF-torjuntaa: ”Tilanne on eskaloitunut paikallisesta valtakunnalliseksi”

    Sikatiloille MTK suosittelee, että tartuntavyöhykkeeltä korjattua käsittelemätöntä olkea ja viljaa ei käytetä lainkaan.
    Tilaajalle
    Kyltti Virolahdella kertoo rajoituksista tartuntavyöhykkeellä ja ydinalueella.
    Kyltti Virolahdella kertoo rajoituksista tartuntavyöhykkeellä ja ydinalueella.  Kuva: Mikko Nikkinen
    Maatalous|Eläintaudit
    2.9.202610:30
    Maija Ala-Siurua

    MTK:n mukaan afrikkalainen sikarutto (ASF) ei enää ole paikallinen vaan valtakunnallinen ongelma, joten passiivinen näytteenotto ja seulonta eivät riitä. MTK esittää tilapäisen ASF:ään keskittyvän kriisinjohtamiskeskuksen perustamista.

    ASF:n torjunta on MTK:n mukaan tähän asti ollut paikallista eikä taudin todellista levinneisyyttä ole selvitetty. Pyhtään vanha raato osoittaa taudin olleen liikkeellä huomattavasti kauemmin sekä laajemmalla kuin on oletettu.

    Ehdotuksen mukaan keskus kokoaisi yhteen ASF-tilanteen kannalta keskeiset virastot ja sidosryhmät sekä metsästäjät ja juridiikan asiantuntijat. Keskusta johtaisi eläinlääkintöpäällikkö.

    MTK:n mukaan Ruokaviraston rooli toimeenpanijana säilyisi, mutta ylin johto ja epidemiologinen tilannekuva siirtyisivät kriisikeskukseen. Tuottajajärjestön mukaan vastaavia rakenteita on käytetty muissa maissa sekä eläintautien että pandemioiden torjunnassa.

    MTK kertoo tapaavansa Ruokaviraston ja maa- ja metsätalousministeriön edustajia torstaina 3. syyskuuta. Asialistalla on kriisijohtamiskeskuksen perustaminen.

    ”Käsittelemätön vilja ja olki ovat riski myös varastoituna eikä varastointiaika takaa tautiturvallisuutta.”

    MTK

    Sikatiloille MTK suosittelee, että tartuntavyöhykkeeltä korjattua käsittelemätöntä olkea ja viljaa ei käytetä lainkaan, vaan kuivikkeet ja rehut hankitaan vyöhykkeen ulkopuolelta tai vähintään lämpökäsiteltyinä.

    MTK korostaa, että käsittelemätön vilja ja olki ovat riski myös varastoituna eikä varastointiaika takaa tautiturvallisuutta.

    Ruokaviraston päätöksen mukaan sikojen ruokkiminen tartuntavyöhykkeeltä kerätyllä viljalla tai muilla kasveilla on kielletty, ellei niistä ole rehualan laitoksessa tuhottu ASF-virus tai varastoitu sikojen ja villisikojen ulottumattomissa vähintään 0 asteessa ja vähintään 30 vuorokauden ajan.

    Tartuntavyöhykkeeltä kerättyjen olkien käyttö sioille esimerkiksi kuivikkeena tai virikkeenä on kielletty ellei olkia ole varastoitu sikojen ja villisikojen ulottumattomissa vähintään 0 asteessa ja vähintään 90 vuorokauden ajan.

    Ruokaviraston verkkosivut Usein kysyttyä afrikkalaisesta sikarutosta

    Ruokaviraston verkkosivut ASF Suomessa 2026 Sivustolla on mm. tuore kartta tartuntavyöhykkeestä sekä sen sisällä olevasta ydinalueesta.

    Lisää aiheesta
    • Hallituksen budjettiriihi Säätytalossa.

      Politiikka ja talous | Hallitus arvioi: ASF:n torjuntaan varataan alle kymmenen miljoonaa

      Tilaajalle
    • Afrikkalainen sikarutto ei tartu ihmisiin mutta on sioille ja villisioille tappava.

      Eläintaudit | Ruokavirasto lieventää joitain ASF-rajoituksia – uusi ydinalue suunnitteilla

    • Metsästäjille järjestettiin koulutusta villisikojen metsästykseen elokuun lopulla Lappeenrannassa.

      Eläintaudit | Ruokavirasto selvittää Virolahden ja Pyhtään ASF-tapausten yhteyttä

      Tilaajalle
    • Villisikaa metsästetään paljon kyttäämällä. Kuvituskuva.

      Metsästys | Metsästäjäliitto: villisika metsästettäväksi luonnonsuojelualueilla, droonit käyttöön ja trikiininäytteet ilmaiseksi

    • Suomen Sikayrittäjien toiminnanjohtaja Aki Berg on huolissaan tautitilanteesta.

      Metsästys | Suomen Sikayrittäjät nostaa ammutusta villisiasta maksettavan toiminta-avustuksen 300 euroon – ”Elämme nyt kriittisiä aikoja”

    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    MTK
    Ruokavirasto
    sikatila
    tautitorjunta
    afrikkalainen sikarutto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle