• Varmuusvarastoja ei avata siemenpulan takia

    Huoltovarmuuskeskus pitää siemenpulaa markkinahäiriönä, jota ei kuulu hoitaa varmuusvarastoilla. Siemenviljan tuottajat ja myyjät kiistelevät siitä, kuka on syypää tilanteeseen.
    Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous
    9.5.201219:15
    MT toimitus

    Valtion ylläpitämiä varmuusvarastoja ei avata maan itäosia koettelevan siemenviljapulan takia.

    Maa- ja metsätalousministeriö esitti viikko ennen vappua Huoltovarmuuskeskukselle siemenviljan varmuusvarastojen käyttämistä siemenpulan lievittämiseen maan itä ja pohjoisosissa. Myös MTK on linjannut samoin.

    Huoltovarmuuskeskus antoi asiasta lausunnon työ- ja elinkeinoministeriölle torstaina. Lausunnossa todetaan yksiselitteisesti, ettei varmuusvarastoja ole syytä avata.

    Kyse on markkinahäiriöstä, johon siemenviljan varmuusvarastoja ei ole tarkoitettu.

    Viljan huoltovarmuus ei ole uhattuna. Päinvastoin, kylvöala näyttää Vilja-alan yhteistyöryhmän arvion mukaan kasvavan ja normisadolla tuotanto ylittää kotimaan kulutuksen, toteaa johtaja Hannu Pelttari Huoltovarmuuskeskuksesta.

    Huoltovarmuuskeskus muistuttaa, että siemenviljaa on viety talven aikana suunnilleen saman verran kuin sitä nyt tarvittaisiin lisää.

    Artikkelin aiheet
    Huoltovarmuuskeskus
    siemenpula
    varmuusvarastot
    siemenvilja
    huoltovarmuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle